"Hallituksen hyvät avaukset jäävät huonojen varjoon"
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö löytää hallitusohjelmasta monta hyvää asiaa, mutta ne jäävät massiivisten leikkausten varjoon.
Ville Niinistö ryöpyttää hallitusta pienituloisilta ja koulutuksesta leikkaamisen vuoksi. Kuva: Mikko TörmänenKiiruhtaessaan perjantaina vihreiden puoluekokoukseen puheenjohtaja Ville Niinistö puhkui energiaa haukkua omilleen "julkisen vallan vastuuta supistavan perusoikeistolaisen" hallituksen ohjelman.
Löytyisikö siitä kuitenkin jotain hyvääkin?
"Hallitusohjelman hyvät asiat jäävät huonojen varjoon", Niinistö kommentoi MT:lle.
Sote-uudistus ja perustulokokeilu saavat häneltä kiitosta, mutta toisaalta sosiaalitukia leikataan.
Kivihiilen käytöstä luopuminen on asia, jonka eteen Niinistö mielellään tekee hallituksen kanssa yhteistyötä.
"Hallitus ei kuitenkaan ole kertonut, millä keinoilla ja rahoituksella siihen päästään", hän toteaa.
"Mielellämme kannatamme maatilojen piensähkötuotannon esteiden purkamista ja biokaasun tuotannon edistämistä", Niinistö lisää.
Johtoa uusittiin
Oppositiossa vihreät aikoo puheenjohtajansa mukaan tarjota rakentavia vaihtoehtoja ja pakottaa keskustelun avulla ottamaan ihmisarvon ja ympäristön vakavasti.
Ville Niinistö valittiin perjantaina toiselle kaksivuotiskaudelle puheenjohtajaksi. Haastajia ei ollut.
Lauantaina sen sijaan varapuheenjohtajistossa tapahtui muutoksia: paikoille nousivat köyhyystutkija Maria Ohisalo ja kansanedustajat Hanna Halmeenpää ja Touko Aalto. Puoluesihteerinä jatkaa Lasse Miettinen.
Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi puolue valitsi Kirkon ulkomaanavun yhteyspäällikön Inka Hopsun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
