"Traktorimarssi on näkyvä tapa muistuttaa siitä, että viljelijöitä on olemassa ja meitä tarvitaan"
Lypsytilan emäntä Jenna Syrjälä hyppäsi traktorin rattiin, jotta kaupunkilaisetkin muistaisivat, mistä ruoka tulee.
Kaikkeen on yritetty varautua, mutta hallinto vaikeuttaa tekemistä, Syrjälä korostaa. Kuva: Riitta RyynänenKeimolan kokoontumispaikka tuli täyteen traktorimiehiä. Mutta sinne suuntasi myös Jenna Syrjälä, joka hänkin hyppäsi traktorin rattiin kohti Helsinkiä.
Syrjälä on ollut jo viikon verran Helsingissä muun muassa MTK:n kokouksissa, sillä hän on keskusliiton johtokunnan jäsen.
"Traktorini toi tänne Keimolaan tuttu lypsykarjatilan isäntä Virroilta."
Syrjälä halusi osallistua mielenosoitukseen nimenomaan traktorilla.
"Traktorilla kaupunkiin tuleminen on näkyvä tapa muistuttaa siitä, että viljelijöitä on olemassa ja meitä tarvitaan."
Syrjälä on pitänyt lypsykarjatilaa Ähtärissä vuodesta 2009.
"Me olemme panostaneet erittäin paljon maidontuotantoon ja eläinten hyvinvointiin etenkin taloudellisesti. Kaikilla mahdollisilla tiedolla, taidolla ja laskelmilla olemme varautuneet siihenkin, että hinnat heilahtelevat", Syrjälä kuvailee.
"Nyt ei ole kuitenkaan pystynyt varautumaan siihen, että hallinto vaikeuttaa niin paljon tekemistä", Syrjälä sanoo viitaten muun muassa siihen, etteivät Maaseutuviraston maksuaikataulut ole pitäneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
