maakuntakentät
Lentoasemaverkosto
kehittyi Suomeen nyky-
muodossaan 1970–80-luvuilla.
Nyt maakuntien kentille
lentää noin tusina yhtiötä,
joista kolmasosa ei lennä
lainkaan Helsinki-Vantaalle.
Finavian 25 asemasta
kolmella, Utissa, Hallissa ja
Kauhavalla, ei ole lainkaan säännöllistä reittiliikennettä. Esimerkiksi Enontekiölle sitä on vain sesonkiaikana.
Posti kulkee lentäen
Helsingin, Oulun ja Rovaniemen välillä. Rahti tulee pää-
sääntöisesti Helsinki-Vantaalle,
mutta myös muille kentille.
Viime vuonna Enontekiön,
Savonlinnan ja Varkauden
asemalla oli alle 20 000
matkustajaa. Varkaudessa matkustajia oli noin 8 700.
Suurin osa maakuntakenttien lennoista suuntautuu Helsinkiin ja sieltä takaisin.
Viime vuonna kotimainen
lentoliikenne kasvoi ensi kertaa vuonna 2006 alkaneen laskun jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
