
Postin liikevaihto laski – paketteja liikkuu nyt vähemmän
Posti odottaa tämän vuoden liikevaihdon laskevan edellisestä vuodesta.
Posti on onnistunut parantamaan tuotannon toimintatehokkuutta ja hallitsemaan kustannuksia. Kuva: Jarkko SirkiäPosti Group Oyj:n liikevaihto laski heinä-syyskuussa 5,9 prosenttia ja oli 371,3 miljoonaa euroa. Samaan aikaan oikaistu käyttökate parani 52,9 miljoonaan euroon, kun edellisvuotena käyttökate oli 44,3 miljoonaa euroa.
Liiketulos oli kolmannella kvartaalilla 50,2 miljoonaa euroa tappiollinen (edellisvuonna 12,4 miljoonaa euroa). Posti kertoo tämän johtuneen pääosin arvonalentumisista ja muista erityiseristä.
Postin oikaistu liiketulos parani vajaaseen 19,9 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 13 miljoonasta eurosta.
Käyttökate parani 46,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 43,7 miljoonasta ja oikaistu käyttökate 52,9 miljoonaan euroon 44,3 miljoonasta.
Posti kertoo syyskuun liikevaihdon laskeneen kuluttajien vähentyneen kulutuksen vuoksi. Alhainen kuluttaja- ja asiakaskysyntä vähensi rahtimääriä ja hidasti tavaroiden kiertoa Postin varastoissa. Lisäksi osoitteellisten kirjeiden määrä jatkaa laskuaan.
Posti teki myös investointipäätöksen Transvalin uudesta, Järvenpäähän rakennettavasta varastosta. Ensimmäisen rakennusvaiheen arvo on noin 60 miljoonaa euroa.
Posti päivitti näkymiään vuodelle 2023. Konsernin oikaistun käyttökatteen odotetaan olevan edellisvuoden tasolla, vaikka sen odotettiin aiemmin laskevan. Samalla Postin liikevaihdon odotetaan laskevan edellisestä vuodesta.
”Inflaation jatkuminen ja korkojen nousu vaikuttavat kuluttajakysyntään. Muutokset kuluttajakysynnässä vaikuttavat Postin liiketoimintaan, ja niillä saattaa olla lisävaikutusta yhtiön tulokseen”, Postin tiedotteessa kerrotaan.
Posti muistuttaa, että kuluttajapaketeissa ja postipalveluissa ensimmäinen ja viimeinen vuosineljännes ovat tyypillisesti vahvoja, kun taas toinen ja kolmas neljännes ovat heikompia. Postivolyymin laskun odotetaan jatkuvan.
Posti Groupin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto on tyytyväinen siihen, että Posti onnistui parantamaan tuotannon toimintatehokkuutta ja hallitsemaan kustannuksia huolimatta haastavasta markkinaympäristöstä kolmannella vuosineljänneksellä. Näiden toimien ansiosta Postin kannattavuus parani merkittävästi katsauskauden aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









