MTV: Eläinlääkäri lopetti sairaalloisen ylipainoisen koiran
Oikeudessa koiran omistajan katsottiin syyllistyneen eläinsuojelurikokseen törkeästä huolimattomuudesta. Omistajan mukaan koiran lihominen alkoi leikkauksen jälkeisestä liikkumattomuudesta.
Omistajan mukaan uroskoiran lihominen oli alkanut leikkauksen jälkeen, kun koira ei enää suostunut liikkumaan. Kuvituskuva. Kuva: Satu LehtonenEläinlääkäri päätti lopettaa eläinsuojelullisista syistä reilusti ylipainoisen perhoskoirauroksen, uutisoi MTV.
MTV kertoo koira olleen 10,9-kiloinen, kun perhoskoiran ihannepaino on noin 2,5–4,5 kiloa.
Ruokaviraston ruumiinavauskertomuksen mukaan koiralla oli erittäin runsaasti rasvaa sekä niskassa ja selässä panssarimainen leveä rasvapatja. 12-vuotiaalla koiralla oli myös vaikeuksia liikkua ja hengittää.Tutkimuksissa koira todettiin sairaalloisen lihavaksi, ja sen henkitorvi oli painunut lievästi kasaan.
”Eläimen hengissä pitäminen on eläinsuojelullisesti julmaa”, eläinlääkärin tarkastuskertomuksessa arvioitiin.
Koiran omistaja joutui asiasta käräjäoikeuteen, sillä hänen epäiltiin syyllistyneen eläinsuojelurikokseen.
Omistajan mukaan uroskoiran lihominen oli alkanut leikkauksen jälkeen, kun koira ei enää suostunut liikkumaan. Omistaja oli kertomansa mukaan yrittänyt pudottaa koiran painoa muun muassa ruokaa vähentämällä.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi, että nainen oli syyllistynyt vuosina 2019–2022 eläinsuojelurikokseen törkeästä huolimattomuudesta.
Hänet jätettiin kuitenkin tuomitsematta rangaistukseen, sillä oikeus katsoi, ettei nainen ollut toiminut tahallisesti.
MTV: Viranomainen lopetti lihavan Pepe-koiran – omistajalle tuomio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


