Sekasyöjien raati kelpuutti kasvisleikkeen
Maaseudun Tulevaisuuden kasaama sekasyöjien seurakunta testasi markettien kasvismakkaroita ja -pihvejä. Tarkoitus oli etsiä tuotteita, joilla saa vaihtelua lihapitoiseen grillikattaukseen. Tässä vaiheessa kesää moni on ehtinyt jo käristää grillimakkaran jos toisenkin.
Sitä paitsi asiantuntijat varoittelevat liiallisesta lihansyönnistä.
Suomalainen pistelee poskeensa yli 200 grammaa lihaa ja lihavalmisteita päivässä, kun syöpäjärjestöjen mukaan lihaa saisi syödä korkeintaan 300 grammaa viikossa.
Eipä muuta kuin grilli kuumaksi ja kasvisnakit tulille.
Aluksi lihaan tottuneet raatilaiset ihmettelivät kasvismakkaroiden koostumusta. Osa oli löllöjä, osa kuivia ja jauhoisia. Oikeanlainen koostumus todettiin tärkeäksi.
Lisäksi pohdittiin kasvismakkaran konseptia. Miksi joku haluaa syödä lihalta maistuvaa kasvistuotetta?
Yksi tuotteista oli lopulta ylitse muiden: kasvisleike eli schnitzeli.
”Yllättävän lähellä lihaisaa esikuvaansa”, joku testaajista kirjoitti arviointikaavakkeeseen.
”Kaikista maukkain. Johtunee paneroinnin sisältämästä rasvasta ja suolasta”, toinen spekuloi.
Moneen tuotteeseen kaivattiin lisää mausteita. Etenkin hernepihvi ja tofu olivat melko vaisun makuisia. Todettiin, että ne tarvitsevat kyytipojaksi tsatsikia tai jotain kastiketta.
Makkaroista raadin suosikiksi nousi monikansallisen Hälsans kökin pakastesoijanakki.
”Hyvä koostumus ja ok maku”, kuului tuomio.
KATJA LAMMINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

