Talouselämä: S-ryhmän hillossa kiinalaista puolukkaa ‒ tässä syy
S-ryhmän Coop-merkkisen puolukkahillon ainesosaluettelossa on silmiin pistävä näky.S-ryhmän puolukkahillo on saatettu valmistaa kiinalaisesta puolukasta. Coop-merkkisen puolukkahillon marjat ovat erästä riippuen suomalaisia, ruotsalaisia tai kiinalaisia, kertoo Talouselämä. Puolukan alkuperämaa on ilmoitettu vain maakoodilla päiväyksen vieressä.
S-ryhmä selittää Talouselämälle tilannetta tarjonnalla. Tuoteryhmäjohtaja Katja Tapion syy on se, ettei suomalaisia tai ruotsalaisia marjoja ole riittävästi.
”Suomessa ja Ruotsissa kerätyt puolukkamäärät eivät tällä hetkellä riitä kattamaan puolukkatuotteiden kysyntää ja siksi raaka-ainehankintaa on täydennetty Kiinasta. Puolukka kasvaa boreaalisella metsävyöhykkeellä Norjasta Pohjois-Kiinaan asti”, Tapio kertoo sähköpostitse.
Ruokaviraston ohjeiden mukaan tuoreiden luonnonmarjojen alkuperämaa on aina ilmoitettava. Hillojen raaka-aineiden alkuperämaata ei puolestaan edellytetä ilmoitettavan pakollisesti ainesosaluettelossa tai erityisen näkyvällä tavalla, ellei sen ilmoittamatta jättäminen johda kuluttajaa harhaan.
Ruokavirasto ei edellytä erikseen, että alkuperä olisi ainesosaluettelossa selkokielisenä tai erityisen näkyvässä paikassa.
Talouselämä: S-ryhmän hillosta löytyi kiinalaista puolukkaa: Tässä selitys
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





