Kotikylän kasvatti ei vaihda maisemaa
Keikkamuusikon työpaikka on myös auto. ”Mäntyharju on niin pienen matkan päässä kaikkialta, että täältä on helppo suikkia minne vaan”, Kake Randelin sanoo. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMÄNTYHARJU (MT)
Kirkonkylän kioskille oli Kake Randelinin lapsuudenkodista Varpasen kylästä matkaa vajaat kymmenen kilometriä.
”Kylille oli nuorena poikana hinku tapaamaan kavereita. Ennen mopoikää piti aina pähkäillä, kuinka sinne pääsisi. Matka taittui usein polkupyörällä tai kävellen. Niihin aikoihin peukalokyydinkin sai lähes aina”, Randelin muistelee.
Tuttu kylänraitti ei ole vuosien saatossa vaihtunut Helsingin vilinään. Vaikka houkuttelijoita riitti, mies ei lähtenyt musiikkibisneksen perässä pääkaupunkiseudulle.
”Totesin kaikille, että minua ei sinne kivikylään saa kukaan”, Randelin napauttaa.
Kake Randelin on pienen mökin poikia. Varpasen lapsuudenkodilla on uskomaton tarina.
Randelinin äiti ja isä, neljä siskoa sekä mummo asuivat Mäntyharjun keskustassa yhdessä pienessä huoneistossa. Sotaveteraanina isä olisi saanut keskustasta maatilkun, mutta hän halusi lapsilleen katon pään päälle Varpaseen.
”Vanhempani olivat innokkaita pelaamaan vakioveikkaus 1x2-peliä. Isä tuli talvella märissä vaatteissa metsätöistä. Hän oli todella väsynyt ja unohtanut viedä veikkauskupongin. Äitihän lähti viemään. Sieltä tuli päävoitto, jolla tontti saatiin lunastettua.”
”Kylmät väreet nousevat joka kerta, kun kerron torpan historiasta. Tapaus on osoittanut, että silloin kuin muilta loppuu usko, minulla se vasta alkaa. Jotkut kutsuvat sitä johdatukseksi”, Randelin sanoo.
Kun Randelinin isä menehtyi ja siskot muuttivat Ruotsiin, poika jäi äitinsä kanssa kahden torppaan. Randelin lupasi, että jos hänellä joskus on riittävästi toimeentuloa, hän kunnostaa mökin, jotta äidillä olisi hyvä asua siinä.
Vuosia myöhemmin tontilla komeilee remontoidun torpan lisäksi hirsinen aitta. Vieressä on myös vastavalmistunut hallirakennus. Kaikki on laulamalla ja omin käsin tehty.
Kirje kotiin -kappaleessa Randelin laulaa työn perässä kaupunkiin lähteneiden kaipuusta takaisin maaseudulle. Mies on nähnyt muuttoliikkeen vaikutukset Mäntyharjulla. Lapsuuden ystävistä harva on jäänyt kotipuoleen.
”Työ on elämän perusta. Ilman sitä ei ole toivoa tai tulevaisuutta. Ei ole mikään ihme, että maaseutu autioituu, jos yhteiskunta pakottaa ihmiset pakkautumaan suuriin asutuskeskuksiin”, Randelin lataa.
”Nykypäivänä tehostaminen ja automatisointi vievät ihmisiltä työpaikat. Ei nuoriso uskalla perustaa perhettä paikkakunnalle, jos työtä ei ole tarjolla.”
Askeleen kenkätehdas tarjosi parhaimpina vuosinaan töitä yli 300 mäntyharjulaiselle. Nyt suurin osa entisestä kenkätehtaasta on tyhjillään. Päädyssä toimii Mäntyharjun Kuvataideyhdistys ja muutama pienyritys.
”Rakennus tarjoaisi pienteollisuusyrittäjille oivat puitteet”, Randelin sanoo.
”Jos joitain lahjoja on ihmiselle annettu, ei niitä saa piilottaa vakan alle. Uskon, että jokaisessa meissä asuu pieni taiteilija”, Randelin sanoo.
Mies on toiminut Mäntyharjun kuvataideyhdistyksessä yli kymmenen vuoden ajan. Taidepiirillä on vireää toimintaa. Jäseniä on seitsemisenkymmentä. Joka syksy Mäntyharjun Iso-Pappilassa järjestetään iso näyttely. Yhteisissä maalaushetkissä tilaa olisi myös lapsille ja nuorille.
”Vaikka taideharrastaminen on Mäntyharjulla hyvissä kantimissa, on ongelmana nuorison motivaation herättäminen”, Randelin kertoo.
Paitsi vanhojen puuveneiden kunnostaja, Randelin on myös innokas kalastaja. Inspiraatio iskee etenkin tuttujen vesistöjen äärellä.
”Kuikan ääntelyä iltahämärissä kuunnellessaan voi löytää sen ahaa-fiiliksen, jota tarvitaan sekä taiteen että musiikin tekemiseen.”
Kotikylän elossa Randelin nauttii ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.
”Mäntyharjulla olen kaikille Randelinin Kake, ihminen. En se laulaja, nimi tai julkkis.”
Kuitenkin kesäaikaan paikkakunta vilisee mökkiläisiä ja artistilta pyydetään nimikirjoituksia.
”Minusta on mukavaa heittää huulta ihmisten kanssa.”
Randelinin mielestä vanha kyläilyperinne olisi saatava takaisin. Etenkin kun puhutaan syrjäytymisestä ja sen ennaltaehkäisemisestä.
”Ennen ihmiset kävivät toisillaan kylässä. Ei silloin mitään soiteltu, senkun mentiin käymään. Nykypäivänä keskustellaan koneiden kanssa. Tietoverkoissa naputellaan ja vältellään aitoa kanssakäymistä. Se on luonnotonta.”
Haastattelun aikana ohi pyyhältää isäntä traktorilla. Randelin heilauttaa kättä. Tovin kuluttua juttusille saapuu emäntä, joka kysäisee, olisiko Randelinilla tarvetta raparperille. Rouvalta liikenisi ylimääräistä satoa, jos vaikka kiisseliksi laittaisi.
”Täällä ollaan kaikki yhtä perhettä. Ystävät ja tuttavat kyllä tietävät, että olen yhä se sama Kake, joka opetteli uimaan Varpasenjärvellä.”
TANJA KORPELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
