Satakunnan Kansa: Rauman sataman viljavarastolla ohralastissa havaittu salmonellaa – tämä tapahtuu nyt
Suomen Viljavan toimitusjohtaja sanoo, että toimenpiteisiin on olemassa valmis rutiini.
Suomen Viljavalla on viljavarastoja useissa paikoissa myös Satakunnassa. Kuva Rauman viljavarastosta. Kuva: Arto TakalampiRaumalle Suomen Viljavan viljavarastoon laivauksen mukana saapuneessa ohralastissa on havaittu salmonellaa.
Satakunnan Kansa uutisoi, että salmonellabakteeria havaittiin viljaerälle toteutetussa tavanomaisessa laaduntarkastuksessa.
Puhdistamistyö on nyt aloitettu. SK:n haastattelema Suomen Viljavan toimitusjohtaja Markus Alholmin mukaan tilanne ei ole ainutlaatuinen ja toimenpiteisiin on valmis rutiini.
”Vastaavia eriä tulee harvakseltaan. Puhdistamme ja desinfioimme erän kemiallisen hapotuksen avulla. Salmonellaa ei ole itse jyvässä vaan viljapölyssä”, Alholm sanoo SK:lle.
Desinfioinnin jälkeen erä voidaan toimittaa edelleen jakeluun. Alholmin mukaan ei ole mahdollisuutta, että salmonella pääsisi eteenpäin.
Suomen Viljava Oy on erikoistunut viljan ja agribulkraaka-aineiden käsittelyyn sekä varastointiin, ja se on Suomen suurin tällaiseen toimintaan keskittynyt yritys. Yhtiö tarjoaa palveluitaan sekä kotimaassa että kansainvälisessä kaupassa toimiville yrityksille. Satamavarastoissa varastoidaan ja käsitellään noin 80 prosenttia Viljavan kokonaisvolyymista, kun taas sisämaan varastot palvelevat kotimaan teollisuutta ja toimivat tärkeinä varastoina huoltovarmuusviljalle.
Yhtiöllä on laaja toimipisteiden verkosto, joka kattaa 16 paikkakuntaa eri puolilla Suomea, yhteensä 19 toimipistettä. Viljavan varastojen kautta kulkee lähes puolet maamme kauppaan tulevasta viljasta. Satamavarastojen sijainti Naantalissa, Raumalla, Helsingissä, Loviisassa ja Kotkassa mahdollistaa merkittävän osan Suomen vienti- ja tuontiviljojen käsittelyn.
Lisäksi Viljava käyttää suuritehoisia viljakuivureita Korian, Kouvolan, Kokemäen ja Perniön varastoissaan. Yhtiöllä on erityinen rooli Suomen valtion omistamana yrityksenä, ja sillä on kansallinen velvoite turvata kotimaisen elintarvikeketjun toiminta poikkeusoloissa. Suomen Viljava perustettiin vuonna 2002.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







