Vähemmän kaivoksia, enemmän kierrätystä

lukijalta

Kaivannaisteollisuuden kannattajat perustelevat kaivoksia metallien tarpeella ja työllistävyydellä sekä puhuvat ”kestävästä kaivannaistoiminnasta”.

Vaikka kaivokset työllistävätkin muutamia vuosikymmeniä, niin samalla ne tuhoavat lopullisesti kestäviä työpaikkoja, vesistöjä, ympäristöä. Kaivostoiminta ei ole luonnon kannalta kestävää.

Yleisen edun takia olisi jo aika huomata, etteivät metallit ole uusiutuva luonnonvara. Suomen pinta-alasta on noin kuudesosa varattu eriasteiselle kaivostoiminnalle. Jo metallien etsiminen on vaarantamassa jopa Kuusamon Karhunkierroksen ja Oulangan kaltaisia matkailuseutuja.

Talvivaara tuhoaa vesistöjämme, samoin tulevat tekemään muut valtavat avolouhokset. Tämä on sietämätön hinta siitä, että metalleja saataisiin edelleen vain surutta kuluttaa.

Kaiken lisäksi maaperämme on monin paikoin radioaktiivista, jolloin paitsi kaivosten hapot ja emäkset, myös myrkylliset radioaktiiviset aineet leviävät ympäristöön ja vesistöihin. Kierrätys on oikea tapa, johon on joka tapauksessa siirryttävä.

Mitä pikemmin tällainen uusi ajattelu omaksutaan, sitä parempi meille kaikille. Uusien työpaikkojen ja innovaatioiden on perustuttava kierrätykseen, silloin ne ovat kestäviä ja hyödyllisiä. Myös vientiä tällaiselle osaamiselle on, tulevaisuudessa yhä enemmän.

Yhdysvalloissa laivasto ja merenkulkuhallinto ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana upottaneet valtameriin keinoriutoiksi alusten runkoja, joiden nykyarvo metalliromuna arvioidaan yhteensä 600 miljoonaksi dollariksi. Meillä Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 20.6.2013 myöntänyt sukelluskeskukselle luvan yhdeksän romulaivan upottamiseen Uudenkaupungin edustan Natura-alueelle harrastajien sukelluskohteiksi ja keinoriutoiksi.

Itämeren suojelusopimus (Helsingin sopimus) kieltää alusten upottamisen Itämereen. Se kieltää myös jätteen ja muun aineen upottamisen. Aineen mereen laskeminen hyötykäyttöön on kuitenkin mahdollista, jos siitä ei aiheudu haittaa meriympäristölle. Jätelaissa romulaiva luokitellaan jätteeksi.

Lupa myönnettiin sillä perusteella, että aine (romulaivojen rungot) tulee meressä hyötykäyttöön keinoriuttoina ja sukelluskohteina.

Tasapuolinen kohtelu edellyttänee, että muutkin hakijat saavat keinoriuttaperusteella upotusluvan romulaivoilleen. Lopulta koko rannikko voi olla yhtä suurta keinoriuttapuistoa.

Viranomaisten olisi jatkossa pidettävä silmällä myönnettävien lupien tarkoitussidonnaisuutta. Lupaa ei tule myöntää keinoriutalle, jos hakijan pääasiallinen tarkoitus on päästä upottamalla eroon romulaivasta.

On myös selvitettävä, voidaanko jätelakia soveltaa sopimusalueella, eli katsotaanko romualukset sopimusalueella hyötyjätteeksi, jota saa tietyin edellytyksin upottaa, vai aluksiksi, joita ei Helsingin sopimuksen mukaan saa upottaa.

Mainitusta lupapäätöksestä on valitettu. Ympäristön ja kansantalouden kannalta oikea ratkaisu olisi hyödyntää romulaivat raaka-aineena teollisuudessa.

Marjatta Näätänen

matematiikan dosentti

Helsinki

Tarja Pyykkö-Pettersen

dipl.ins.

Espoo

Avaa artikkelin PDF