päivän punkti Muovipussi
EU-komissio haluaa nyt kieltää muovipussit.
Hyvä EU! Nyt komissiosta tulee esitys, jota voi tukea vilpittömästi. Vaikka muovipusseista ei kertaheitolla päästäkään eroon, suunta on oikea. Muovista on aika siirtyä uusiin biopohjaisiin materiaaleihin.
Muovi tunkee nykyisin kaikkialle. Muovit ovat hyvin käyttökelpoisia yhdisteitä. Nykyaikaisessa autossa tai kännykässä on erilaisia muoviksi kutsuttuja yhdisteitä vaikka kuinka paljon. Muovipusseissa ei ole kysymys kuitenkaan näistä.
Vain muutama vuosikymmen sitten suurin osa elintarvikkeista pakattiin paperiin. Paperi oli hyvä kääre muttei paras. Kun ilmatiiviit ja ennen muuta halvat muovit tulivat kääreiksi, paperi hävisi kilpailun.
Papereja ja kartonkeja ei myöskään kehitetty kilpailijaksi muoville. Vasta kun muovin kielteisiin vaikutuksiin herättiin ja metsäteollisuus ajautui kriisiin, ryhdyttiin panostamaan uudestaan puupohjaisiin materiaaleihin.
Muovi on kaikkea muuta kuin ongelmaton materiaali. EU on laskeskellut, että unionin alueella käytettäisiin jopa 100 miljardia muovipussia vuodessa. Suurin osa näistä on ohuita pakkauspusseja, mutta sen lisäksi käytetään valtavat määrät muovikasseja.
Suurin osa pusseista on hajoamattomia. Ne pitäisi kierrättää tai ainakin polttaa energiaksi. On älytöntä, että hajoamattomat muovikassit ajetaan kaatopaikoille ikuiseen varastoon.
Jos muovin käyttö saataisiin vähenemään, tilaa tulisi puupohjaisille pakkauksille. Tämä olisi suomalaiselle metsäteollisuudelle hyvä uutinen.
Muovi on niitä asioita, joille on pikkuhiljaa pakko tehdä jotain, haluttiin tai ei. Tyynessä valtameressä velloo valtava muovisaari, joka on muodostunut sinne kymmenien vuosien kuluessa. Rantavaltioista on huuhtoutunut muovijätettä mereen sellaisia määriä, että niistä on tullut kokonainen jätemeri. Pohjanmeren linnuista yhdeksällä kymmenestä on muovia sisuksissaan.
Muovi pirstaloituu meressä, muttei häviä. Pienet muovihiukkaset siirtyvät ravintoketjuun ja paitsi lintuihin, myös ihmiseen.
Muovista on todella moneksi, jos ihminenkin on tulevaisuudessa pelkkää muovia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
