Timo Soini ruotii tulevaa hallituspohjaa ja lyttää vihreät ja perussuomalaiset blogissaan
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että jos perussuomalaiset on hallituksessa, ”ilo jää lyhyeen.”
Timo Soini ennustaa blogitekstissään, että jos vihreät on mukana hallituksessa, silloin enemmistö velkahallituspuolueista on jälleen vallassa. Kuva: Carolina HusuPerussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa lauantaina 8. huhtikuuta julkaistussa blogitekstissään, että rakentui hallitusrunko sitten kokoomuksen ja perussuomalaisten tai kokoomuksen ja SDP:n varaan, Suomen taloustilanne vain pahenee. Juhlat loppuvat hänen mukaansa siihen.
”USA ja Eurooppa ovat uuden pankkikriisin kynnyksellä ja Suomen talous tilttaa”, hän perustelee.
”Jos mukaan tungetaan vihreät, Kokoomus on kusessa. Silloinhan taas enemmistö velkahallituspuolueista on taas vallan kahvassa. Persujen ja Kepun oppositio olisi…armoton”, Soini ennustaa blogikirjoituksessaan.
Soinin kirjoittaa, että perussuomalaiset, RKP ja KD olisivat vaalivoittajien hallitus ja sille olisi oikeus. Perään hän lisää, että siihen se ilo sitten jääkin.
”Persujen puoluetoimiston partamaurit ovat jo antaneet tyylinäytteensä. Puoluesihteeri on rasite jo omienkin mielestä ja työmiehen tiistaina ilmestyvät muistelmat kertovat, mikä on tyyli ja sävellaji. Ettei tule yllätyksenä. Sama puolue kuin 2017 jälkipuolella.”
Timo Soini sanoo luottavansa silti kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon arviointikykyyn ja kehuu häntä ammattimieheksi. Soinin mukaan kokoomus voitti vaalit, sillä heillä oli uskottavin talousohjelma ja he tarjosivat vaihtoehdon ”lettipäähallituksen” velkapolitiikalle. Toinen syy oli onnistunut ehdokasasettelu lähes joka vaalipiirissä ja hyvin näkyvä vaalikampanja.
”Lukuisten onnistumisten erityisesti Oulun ja Uudenmaan vaalipiirit keralla mainitaan isoin möhläys; Vaasan vaalipiiri, siellä lisäpaikka jäi muutaman sadan äänen päähän reviirin vartioinnin takia
”Ulosjätetty, persuhenkinen Petri Salo olisi ottanut nuo puuttuvat äänet Persujen potista. Kokoomus olisi saanut lisäpaikan, jonka olisi menettänyt RKP”, Soini kirjoittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









