Yliö: Suomi ja Ruotsi – naapurukset myötätuulessa ja ristiaallokossa

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa tutustumassa Suomen Puolustusvoimain toimintaan Santahaminassa vuonna 2015. Isännöimässä tuolloinen puolustusministeri Carl Haglund. Kuva: Tasavallan presidentin kanslia

Montako miljardia maksaisi kiinteä yhteys meren yli Manner-Suomesta Ahvenanmaan kautta Ruotsiin ja tuleeko ruotsalaisia sotilaita pysyvästi Suomen Lappiin?

Kysymysten esittäjä olisi vielä muutama vuosikymmen sitten saanut ylleen vähättelyn ja ihmettelyn lasikaton. Tänään Nato-liittolaisuuden ja tiiviin kahdenkeskisen sateenvarjon alla mahtipontisetkin yhteistoiminta-avaukset ovat salonkikelpoisia.

Suomen suhde länsinaapuriin on tällä hetkellä tärkeä, tiivis ja toimiva. Historiaa pöyhien naapurusten yhteiselo ei ole ollut aina pelkkää auvoa.

Itsenäisyyden alkuvuosina kivenä pieksussa oli Ahvenanmaa. Ruotsi kyllä tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden 1918 alussa, mutta vapaussodan aikana ruotsalaiset tekivät maihinnousun Ahvenanmaalle. Retkikunta palasi kotikonnuilleen toukokuun 1918 lopussa vasta kun Suomen hallitus sitä ehdottomasti vaati.

Haava Ahvenanmaasta jäi tihkumaan. Suomessa Ahvenanmaata uhannut ristiaallokko koettiin jopa mahdolliseksi sodan aihioksi. Sotaministeriö ohjeisti Yleisesikuntaa kesällä 1920: tulenavaukseen oli lupa, mikäli ruotsalaiset nousisivat Ahvenanmaalla maihin. Onneksi Ruotsi toimi rauhanomaisesti vieden kiistan Kansainliiton ratkaistavaksi.

Vuonna 1921 Kansainliitto ratkaisi Ahvenanmaan kuuluvan Suomelle.

Ihmeellistä kyllä, päätös normalisoi naapurusten suhteet nopsaan. Pari vuotta myöhemmin Ruotsi oli suomalaisupseereille tärkeä ulkomainen vierailukohde, ja 1920-luvun puolivälistä alkaen sotilasjohtotason yhteistoiminta oli kiinteää. Ahvenanmaan ja Itämeren puolustuksesta oli tullut yhteinen haaste.

Ystävillä on usein ketunhäntä kainalossa. Ruotsalaisten kannatti torjua Neuvostoliiton muodostamaa uhkaa yhteisvoimin Suomen alueella. Suomi taas haki ystäviä sieltä, mistä niitä oli idän uhkaa vastaan saatavilla.

Ahvenanmaan yhteinen puolustussuunnittelu tiivistyi 1930-luvun loppua kohden, mutta Neuvostoliitto vesitti hankkeen.

Pahempaa oli tulossa. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun lopussa 1939. Virallisesti Ruotsi suojasi omaa kansankotiaan puolueettomuudellaan mutta osoitti myös myötätuntoaan Suomen taistellessa olemassaolostaan.

Ruotsista tuli talvisodan aikana Suomeen muun muassa vajaat 10 000 vapaaehtoista, suuri määrä kiväärejä, ampumatarvikkeita ja erilaista tykkikalustoa. Ruotsalaisia vapaaehtoisia kaatui tai haavoittui talvisodassa yli kaksisataa. Länsinaapurin tuki oli enemmän kuin symboliikkaa.

Talvisodan jälkeen Suomi–Ruotsi-yhteistyö otti kovempia kierroksia. Yksityisissä piireissä kaavailtiin yhteistyön tiivistämistä jopa valtioliitoksi.

Vahvemmat voimat päättivät kuitenkin toisin. Vuoden 1940 loppuun mennessä naapurusten lähentyminen hiljennettiin niin Berliinissä kuin Moskovassakin ilman veto-oikeutta.

Suomi syöksyi uuteen sotaan kesällä 1941. Yhteydet Ruotsiin eivät katkenneet, vaikka länsinaapuri jatkoi rauhantilaista eloaan omaa hyvinvointiaan vaalien. Saksan ohella kauppayhteys säilyi myös Ruotsiin ja Tanskaan. Mannerheim pohti Mikkelin päämajassa useampaan otteeseen, että olisi tärkeää säilyttää hyvät suhteet Ruotsiin, päättyi sota miten hyvänsä.

Mannerheim osui oikeaan. Kylmän sodan vuosikymmeninä yhteistoiminta jatkui.

Suomelle puolueeton länsinaapuri tarjosi aallokkoisen mutta raivatun väylän Neuvostoliiton vaikutuspiirin ulkopuolelle. Ruotsi taasen ilmaisi puolueettomana suojaavansa Suomea YYA-sopimuskumppani Neuvostoliiton miehitykseltä. Inha totuus oli kuitenkin toinen. Neuvostoliiton hyökätessä Suomi olisi pitänyt taistelut poissa Ruotsin alueelta.

Kylmän sodan päättyminen puhalsi myötätuulta Suomen ja Ruotsin yhteistoiminnalle, mutta naapurukset kulkivat omatahtisesti. Ruotsi yllätti ikävästi hakemalla EU-jäsenyyttä. Suomi kiirehti, joten molemmat liittyivät Euroopan unioniin samanaikaisesti vuonna 1995.

Kahdenvälinen puolustusyhteistyö tiivistyi 1990-luvulta alkaen Naton rauhankumppanuusohjelmissa, ja Venäjän uhkan kasvu sitoi yhteistoiminnan yhä tiiviimmäksi 2010-luvun vuosina.

Kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskeva yhteisymmärryspöytäkirja toteutui heinäkuussa 2018, syvempää yhteistyötä koskeva strateginen sotilaallinen konsepti allekirjoitettiin joulukuussa 2019, ja isäntämaatukisopimus astui voimaan vuonna 2021. Puolustusyhteistyön arjesta on tullut tiiviimpää ja tarmokkaampaa kuin koskaan aiemmin Suomen itsenäisyyden aikana.

Suomen Nato-jäsenyys huhtikuussa 2023 vavisutti yhteistoimintaa hetkellisesti. Ruotsin laskeuduttua Nato-jäsenyyteen Suomen vanavedessä talvella 2024 on kahdenkeskisen yhteistoiminnan peruskallio entistä vakaampi.

Suomi ja Ruotsi pysyvät toivon mukaan samassa veneessä ilman turhaa huopaamista. Toteutuu Ahvenanmaan kautta kulkeva kiinteä siltayhteys tai ei, naapurusten on syytä välttää ristiaallokkoa jatkossakin.

Mikko Karjalainen

sotahistorian apulaisprofessori

Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitos