Talouden kasvu ei hyödytä ugandalaista pienviljelijää

MBARARA, UGANDA (MT)

Käytännössä talouteen tuleva raha Ugandassa ei kuitenkaan valu Myongo Yosamun kaltaisille köyhille maanviljelijöille. Näkymät sille, että hän voisi vaihtaa maidonrahtausvälineen polkupyörästä moottoripyörään, tai saisi lapsensa kouluun, eivät ole kovin hyvät.

Varaa köyhien aseman parantamiseen pitäisi olla, sillä talouden kasvu on huidellut koko 2000-luvun viiden ja kymmenen prosentin välillä. Tälle vuodelle ennakoidaan 4,8 prosentin kasvua.

Syitä löytyy sekä korruptiosta että huonoista päätöksistä.

Korruptio vaivaa kaikkialla ja toimet sen hillitsemiseksi ovat olemattomia. Eikä syylliseksi todettuja saada tuomittua, The Independent -lehti kirjoittaa.

Valtion maatalousbudjettia on viime vuosina leikattu, vaikka sen kasvattamiseen olisi varaa. Ensi vuonna maatalous saa rahaa 3,4 prosenttia koko maan budjetista. Uganda on sitoutunut YK:n ja Afrikan unionin tavoitteeseen nostaa rahoitus kymmeneen prosenttiin nälänhädän estämiseksi.

Lasten koulunkäynti ei myöskään ole tärkeimpien listalla. Saturday Monitor -lehden mukaan hallitus rahoittaa kouluja 5 300 shillingillä, eli 1,6 eurolla, vuodessa oppilasta kohden.

Yhden oppilaan kouluvuoden kustannukset ovat noin 36 000 shillinkiä (10,6 euroa). Erotus jää vanhempien maksettavaksi, eikä monella ole siihen varaa.

Maailmanpankin raportin mukaan yritysten toimintaympäristö Ugandassa ei ole kehittynyt lainkaan tänä vuonna. Legatumin vaurausindeksissä maa on Afrikan maiden heikoimmassa kolmanneksessa.

Yosamun kaltaisia on maassa miljoonia. Maatalous työllistää 68 prosenttia 36-miljoonaisesta kansasta. Maatilojen keskikoko on 1,1 hehtaaria.

Viljelijöille tilanne on vaikea. Jotta toimintaa voisi kehittää, pitää ottaa lainaa. Mutta liikepankkiin ei köyhällä ole asiaa. Ja jos joku lainaa saa, korko on 22 prosenttia vuodessa.

Pienviljelijöitä rahoittaa myös osuuspankin kaltainen järjestö. Mutta siellä korko on 36 prosenttia. Köyhälle lainaamisessa on suuret riskit.

Hollantilaisen maatalousasiantuntijan Taco Hoekstran mielestä ainoa keino parantaa köyhien asemaa on toimia ruohonjuuritasolla.

”Meillä on pääsy hallinnon ja kansanedustajien luokse. Mutta eivät he tiedä maataloudesta. Ja heidän kauttaan toimiminen pitää yllä mielikuvaa siirtomaakulttuurista. Että me tulemme ja kerromme, miten asiat pitää tehdä”, Hoekstra sanoo.

Hän on kehitysyhteistyöyritys Agriterran palkkalistoilla Ugandassa.

”Lisäksi poliitikot sanovat meille, että hyvä ajatus, ehkä voitte auttaa meitä rahoittamaan sen myös”, hän jatkaa.

Hoekstran mukaan köyhimpien täytyy yhdistyä ja kerätä taloudellista voimaa. Tärkein työkalu on osuuskunta ja tärkein tuote on maito.

Jos maidon ketjusta kauppaan saadaan suurempi osa viljelijöiden haltuun, meijerit vetävät muita aloja perässään.

Juuri kukaan ei usko, että öljy hyödyttäisi köyhiä. Sen poraamisen kuitenkin odotetaan alkavan vuonna 2017. Silloin talouden kasvu nousee kaksinumeroiseksi vuodessa.

Tutkimuskoordinaattori Lauri Siitosen mukaan öljy tuo maahan uuden isännän, öljy-yhtiöt.

”Köyhän maan hallitus on enemmän vastuussa kehitysavun antajille kuin kansalaisille. Kun öljyä löytyy, ollaan vastuussa öljy-yhtiöille”, Helsingin yliopistossa Afrikan maita tutkinut Siitonen sanoo.

Nykyisistä vientituotteista teestä ja kahvista on köyhille enemmän hyötyä. Kahvia kasvattavat pienviljelijät ja teetilat työllistävät. Tee korjataan käytännössä käsityönä.

Tuotantoa voisi tehostaa ja tilojen kokoa suurentaa, jos uskaltaisi ostaa maata. Ostointoa hillitsee heikko laki, joka ei suojaa maanomistajaa.

”Milloin vain voi ilmestyä joku, joka väittää maata omakseen”, Mbararan alueen viljelijöiden järjestön varapuheenjohtaja Mercy Tayebwa sanoo.

Silti Ugandan viljelijät näkevät toivoa. Maitoketjussa on rahaa, sillä kaupassa maitolitra maksaa seitsemän kertaa enemmän kuin mitä tuottaja saa.

”Jossain on taikuutta”, nauraa maitotilallinen Philomina Kemijumbi Nshangano ja alkaa selittää:

”Ostajia on tavallisesti vain yksi ja se maksaa maitolitrasta 400 shillinkiä (12 senttiä). Mutta kuivaan aikaan maitoa oli vaikea saada ja syntyi kilpailua ostajien välille. Silloin maidosta maksettiin 1 000 shillinkiä (29 senttiä).”

Nshangano teki hyvän tilin kuivana kautena. Hänen tilallaan on vettä ja hän on varautunut ruokkimaan eläimiä. Siksi tuotanto ei laskenut.

”Mutta sitä kesti vain kaksi kuukautta. Sitten hinnat taas laskivat.” AIMO VAINIO

Avaa artikkelin PDF