
Hannes-myrsky runtelee Suomea tänään – ensi viikolla sää kylmenee
Voimakas matalapaine liikkuu tänään Lapista itärajaa viistäen etelään. Se voimistaa tuulen merellä myrskyksi.Maa-alueillakin puuskissa tuuli voi puhaltaa yli 20 metriä sekunnissa. Ensi viikolla ilmavirtaukset pysyttelevät pääosin pohjoisenpuoleisina ja pakkasta on koko maassa.
Tänään on yliopiston almanakan mukaan Hannun, Hanneksen ja Hansin nimipäivä. Samana päivänä vuonna 2011 Itä-Suomessa tuhojaan teki Hannuksi nimetty myrsky. Nyt on jälleen myrsky voimistumassa Suomeen ja sen nimeksi tulee listalla seuraavana oleva nimi eli Hannes.
Matalan keskus on aamupäivällä päälaen Lapin päällä. Illan aikana se liikkuu Pohjois-Karjalan itäpuolitse ja väistyy puoliltaöin Laatokan koillispuolelle. Pohjoisen ja luoteen väliset tuulet voimistuvat. Iltapäivällä merialueilla mitataan keskituulen osalta jo yli 21 m/s eli myrskyä. Maa-alueilla tuuli voimistuu hieman myöhemmin.
Alkuillalla Luoteis-Lapissa ja länsirannikolla puuskat voivat kohota 20 m/s lukemiin, yöllä jo suuressa osassa maata. Aivan itään kovimmat tuulet eivät yllä. Talvi on ollut lauha, joten routakerros on ohut. Niinpä puut ovat hyvin herkkiä kaatumaan juurineen. Tuulituhoja syntyneekin runsaasti etenkin Länsi- ja Pohjois-Suomessa.
Matalapaine tuo mukanaan myös sateita. Nyt aamulla lunta pyryttää lähes koko Pohjois-Suomen alueella. Länsi- ja Pohjois-Lapissa olomuoto voi olla myös räntää ja vettä. Päivällä sateet yltävät myös Itä-Suomeen. Iltapäivällä syntyy Pohjanlahden rannikkoalueilla räntä- ja lumikuuroja. Ne liikkuvat iltaan mennessä lähes koko Länsi-Suomen alueelle.
Sunnuntaina Hanneksen tuulet laantuvat ja sateiden rippeitä tulee enää idässä. Pohjois-Suomen yli liikkuu kuitenkin uusi lumisadealue. Suojasäätä on enää paikoin rannikolla. Ensi viikolla lähennellään jo vuodenvaihteen tyypillisiä lämpötilalukemia.
Petri Hoppula ja Juha Jantunen
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


