Valta byrokraateille finanssivalvonnassa
Puoluejohtajat ovat Finanssialan Keskusliiton (FK) kanssa huolestuneita alan EU-sääntelyn siirtymisestä enemmän valvontaviranomaisten alemmanasteiseksi norminannoksi. FK kysyi kahdeksan puoluejohtajan kantaa.”Olen tyytyväinen, että puoluejohtajat ovat tiedostaneet tämän uhan, mikä on huolestuttavaa demokratian kannalta. Suomi on perinteisesti ollut asioiden valmistelussa avoimuuden ja läpinäkyvyyden mallimaa Euroopassa”, toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi huomioi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa .
Puoluejohtajista Jyrki Katainen (kok.), Timo Soini (ps.), Juha Sipilä (kesk.), Ville Niinistö (vihr.), Carl Haglund ( r.) ja Päivi Räsänen (r.) tunsivat aivan saman huolen kuin Kauppi.
Paavo Arhinmäki (vas.) oli jyrkimmin eri mieltä. Jutta Urpilainen (sd.) ei jakanut samaa huolta ja hän piti tärkeänä sidosryhmien osallistumista sääntelyn valmisteluun.
Kaupin mukaan laadukas sääntely edellyttää läpinäkyvyyttä ja johdonmukaisuutta.
” Olisi tärkeää, että finanssivalvonnan informointivelvollisuus EU- säädösten valmistelussa koskisi ministeriöiden ohella myös valvottavia eli finanssitoimialaa. Norminannon määrä kasvaa huomattavasti, mikä asettaa haasteita Suomen kaltaisille vähäisillä viranomaisresursseilla toimiville maille” Kauppi painotti.
Suomessa on tehty pankkien edunvalvontaa sata vuotta. FK juhlistaa merkkivuotta omalla Majakka-julkaisulla, joka kertoo tuleville EU-päättäjille unionin sääntelykarikoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

