Wilma Murto taivutti komean olympiasijoituksen – suomalainen jakoi viidennen sijan Tokion seiväsfinaalissa
Murron sijoitus on Suomen paras saavutus Tokion olympialaisten yleisurheilussa.
Seiväsfinaali osoittautui urheilijoille haasteelliseksi, sillä vain neljä hyppääjää ylitti seuraavan korkeuden 470. Myös Murto pudotti riman kolmesti. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOSuomen Wilma Murto on sijoittunut naisten seiväshypyn olympiafinaalissa jaetulle viidennelle sijalle. Murto ylitti Tokiossa aloituskorkeuden 450 ensimmäisellä yrityksellään, mikä nosti suomalaishyppääjän sijoituksen kärjen tuntumaan.
Seiväsfinaali ja sen suuret korkeuskorotukset osoittautuivat urheilijoille haasteelliseksi. Vain neljä hyppääjää ylitti seuraavan korkeuden 470, ja myös Murto pudotti riman kolmesti.
Salon Vilpasta edustava Murto, 23, jakoi viidennen sijan Ukrainan Marina Kylypkon ja Slovenian Tina Sutej'n kanssa. Murron sijoitus on Suomen paras saavutus Tokion olympialaisten yleisurheilussa.
Murto on tehnyt tällä kaudella ulkoratojen ennätyksensä 462. Hänen SE-tuloksensa on vuonna 2016 hallissa tehty 471.
Seipään tämän kauden kärkinainen, Yhdysvaltain Katie Nageotte selvitti alun vaikeudet ja voitti olympiakullan tuloksella 490. Nageotte ylitti 450 vasta kolmannella yrittämällään.
Venäjän olympiakomiteaa edustava Anzhelika Sidorova otti hopeaa tuloksella 485, Britannian Holly Bradshaw sijoittui pronssille samalla tuloksella. Hallitseva olympiavoittaja, Kreikan Katerina Stefanidi oli neljäs tuloksella 480.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

