Tutkija Savon Sanomille: Lohikalojen istutus valuu lähes hukkaan
Väitöskirjan mukaan istutukset ja koskien kunnostus eivät riitä paikkaamaan sitä, että lohia kalastetaan liikaa.Lohikalojen istutus ja koskien kunnostus valuu vaelluskalakantojen elvyttämisen kannalta lähes hukkaan, arvioi aiheesta väitellyt tutkija Savon Sanomille. Kalat rohmutaan järvillä verkoin ja uistimin, sanoo Jyväskylän yliopiston tutkija Jukka Syrjänen.
Kalastus tulisi hänen mukaansa säädellä kestävälle tasolle. Nykyisin istutuskalat lähtevät koskista järville eivätkä enää palaa.
Esimerkiksi villi järvitaimenkanta on huono koko Kuusamon alapuolisella alueella, myös hyväkuntoisilla reittivesillä.
Syrjänen laskee, että istutetuista järvilohista noin 100 eli yksi tuhannesta palaa vuosittain Pielisjokeen. Lyspyyn niistä saadaan emokaloina noin joka toinen. Jos kalastusta ei olisi, lohia palaisi satoja tai jopa tuhatkunta.
Tutkija perustelee liikakalastusta myös vertaamalla Suomen tilannetta kansainvälisesti. Virtaavat vesistöt eivät ole muuallakaan luonnontilaisia, mutta lohikalakannat ovat silti parempia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

