Luontotutkimukseltaviedään 22,9 miljoonaa
Luonnonvarakeskuksen (Luke) päätoimipaikoiksi on nyt päätetty pääkaupunkiseutu, Jokioinen, Joensuu ja Oulu.
Lisäksi luonnonvaratutkimukselle jää noin kymmenen muuta toimipaikkaa. Niitä koskevat päätökset tehdään ensi vuoden aikana. Alueellisia tutkimusyksiköitä on nyt 38.
Toimipaikkojen vähentämisen taustalla on valtion tutkimuslaitosten rakenteiden ja rahoituksen uudistus. Luken perusrahoitusta leikataan 22,9 miljoonaa euroa vuoden 2012 kustannustasosta vuoteen 2017 mennessä.
Sopeutuakseen keskus koettaa kasvattaa ulkopuolisen rahoituksen määrää 7,3 miljoonalla eurolla. Loput 15,6 miljoonaa katetaan säästöillä ja kannattavuuden parantamisella. Toimitilakustannusten supistuksilla tavoitellaan 4,4 miljoonan euron säästöjä.
Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa olleet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos yhdistyvät Luonnonvarakeskukseksi 1.1.2015.
Ministeriö julkaisi linjaukset alueellisesta strategiasta eilen torstaina. SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
