Yritysveroprosentti puunmyynteihinkin
Tällä hetkellä metsän myyntiverotus on lähtökohtaisesti sijoitustoimintaan katsottuna väärässä joukossa. Nykyinen 30 prosenttia ja yli 50 000 euron puukaupoista oleva 32 prosentin myyntivero ei todellakaan rohkaise puukauppoihin eikä kannusta edes hoitohakkuisiinkaan.
Metsätalouden kvartaali on neljännesvuosisata, joten se poikkeaa muusta yritystoiminnasta jo lähtökohtaisesti. Mutta vaikka ylisukupolviseen metsätalouteen liittyy toki myös sijoituksen luonnetta, sitä ei voi aktiivisena elinkeinonharjoittamisena olipa se sitten sivu- tai päätoimista pitää missään tapauksessa pörssikursseja seuraavana sijoitustoimintana tai siihen verrattavanakaan, kuten nykyinen verotus metsätaloutta kohtelee.
Metsätalouden verotuksen verotuksen tulisi olla mahdollisimman yksinkertaista ja ymmärrettävää jokaiselle metsänomistajalle. Vanha pinta-alaverotus oli tätä ja lähtökohtaisesti myös kannusti hyvään metsienhoitoon. Vanhasen toisen hallituksen aikainen 50 prosentin veronhuojennus oli oikea toimenpide. Maan puuhuolto ja työllisyys turvattiin taloudellisessa taantumassakin. Valitettavasti hyvä veroratkaisun avaus oli määräaikainen osaksi porrastettu 25 prosenttia huojennukseen.
Jos olisi saatu pysyvästi aikaan se, mitä eduskunta-aloitteillani esitin metsäverosta 50 prosentin suuruisena pääomaverosta, olisi asia ratkaistu yksinkertaisesti kaikkien osapuolten kohdalta. Vaikka veronsaaja ensi tarkastelussa menettäisi verotuloja, ne tulisivat takaisin reilustikin muina verotuloina, kun nykyinen korkean veroprosentin tulppa eliminoituisi estämästä puukauppoja ja metsien hoitoa. Maaseudun yrittäjien ja koko metsäklusterin työllisyys kohenisi ja kaikkien tulot lisääntyisivät. Silloin verottajakin saisi enemmän.
Toinen uudistus olisi perintö- ja lahjaveron poistaminen lähiomaisilta ja 1. perintöveroluokkaan kuuluvilta kokonaan Ruotsin mallin mukaan tai ainakin puolen miljoonan euron omaisuuteen asti. Silloin ylisukupolvisen metsätaloudenkin kohdalta olisi ongelma ratkaistu. Perintöveron poisto lähiomaisilta tulisi tehdä muutoinkin, jotta yrityselämä saisi jatkajia.
Tällä hetkellä voi olla vaikea puolittaa puun myyntitulojen verotusta. Oikeansuuntainen askel olisi kuitenkin helppo, puun myyntien verotuksessa tulisi heti siirtyä vuoden 2014 yritysveroprosenttiin, joka on 20 prosenttia. Toivon maan hallituksen ja eduskunnan valmistelevan tätä ja em. perintöveron poistoa välittömästi.
Lauri Oinonen
ent. kansanedustaja (kesk.)
Keuruu
Metsä-
talouden
verotuksen tulisi
olla ymmärrettävää jokaiselle metsänomistajalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
