Voimisteluseurat kestävät liikuntakeskusten puristuksessa
Kilpailutilanteessa toimiminen on tuttua Suomen voimisteluliitolle Svolille ja voimisteluseuroille ympäri maata.
”Olemme olleet kilpailutilanteessa jo vuosia. Kilpailijoitamme ovat yksityiset liikuntakeskukset, työväen- ja kansalaisopistojen jumppapiirit sekä kunnat ja kaupungit”, arvioi Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso.
”Silti olemme pärjänneet aina hyvin.”
Laakso tietää kuitenkin, että etenkin pienellä paikkakunnalla uuden liikuntakeskuksen perustaminen saattaa romahduttaa voimisteluseuran jäsenmäärän.
”Mutta vain hetkellisesti. Osa siirtyy yksityiselle puolelle, mutta samalla myös kokonaisharrastajamäärä kasvaa.”
Suomen voimisteluliittoon kuuluu 380 seuraa, joissa on yhteensä 128 000 jäsentä. Harrastajamäärät ovat kasvaneet viime vuosina.
”Vain jalkapallo on jäsenmäärältään meitä suurempi lajiliitto”, Laakso tietää.
”Voimisteluseurat ovat aina olleet edelläkävijöitä. Muoti-ilmiöiden lisäksi myös perusjumpat vetävät.”
Laakso iloitsee etenkin miesten ja poikien määrän lisääntymisestä voimisteluharrastuksen parissa.
”Etenkin alle 12-vuotiaita poikia on saatu upeasti mukaan jumppakouluihin. Esimerkiksi jalkapallon tai jääkiekon valmentajat suosittelevat voimistelua pojille, koska täällä oppii tärkeitä kehon hallinnan taitoja.”
Voimisteluliiton juuret juontavat 1800-luvulle asti. Vuonna 2005 kaikki alan lajiliitot yhdistyivät Suomen voimisteluliitoksi.
STINA HAASO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
