Putinin uhkailu painoi pörssit laskuun – öljyn hinta nousi
Hongkongissa markkinat laskivat yli kolmen prosentin tahtia.Pörssikurssit olivat tiistaina laajalla rintamalla laskussa Aasiassa sen jälkeen kun presidentti Vladimir Putin eilen ilmoitti Venäjän tunnustavan Itä-Ukrainan separatistialueet. Hongkongissa markkinat laskivat yli kolmen prosentin tahtia, kun pelot sodasta yltyivät ja Kiina tarttui uusiin kurinpitotoimiin teknologiayhtiöitä vastaan.
Verkkojätti Alibaban kurssi laski Hongkongissa yli viisi prosenttia sen jälkeen kun Kiinan viranomaiset käskivät valtionyhtiöitä tutkimaan yhteytensä sen finanssiyhtiö Ant Groupiin. Kiinan viranomaiset ovat syyttäneet yhtiötä kilpailun vääristämisestä.
Osakefutuurit ennakoivat laskua myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa myöhemmin tänään. Erityisesti teknologiapainotteinen Nasdaq oli laskupaineessa ja Hongkongin futuurit ennakoivat yli kahden prosentin laskua. Pörssit olivat maanantaina kiinni Yhdysvalloissa.
Moskovassa alamäki alkoi jo ennen Putinin puhetta ja yleisindeksi päätyi yli kymmenen prosentin laskuun.
Öljy kallistui parilla prosentilla ja viitelaatu Brentin hinta lähestyi taas sadan dollarin rajaa, joka saavutettiin viimeksi vuonna 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


