Syyskylvöt vaarassa
Viljelijöillä olisi Vyrin asiantuntijaraatilaisten mukaan halua kasvattaa etenkin rukiin viljelyalaa. Sateet ja puintien viivästyminen saattavat kuitenkin kaataa aikeet. Rukiin kylvöaika alkaa olla lopuillaan.
Maa ja elintarviketalouden tutkimuskeskus muistuttaa, että kahukärpästarkkailu on tarpeen tänä vuonna kylvettävillä syysviljalohkoilla, etenkin rukiilla. Viime vuonna kahukärpänen sai aikaan suuria tuhoja.
Kahukärpäsen torjuntakynnys on yli viisi kärpästä vuorokaudessa puolikkaan A4-arkin kokoista kelta-ansaa kohti.
Mahdollinen torjunta pyretroidivalmisteella tehdään viljan ollessa 1,5–2-lehtiasteella.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
