Merivoimattutki sukellus-veneiden alue-rikkomuksia
Puolustusvoimat on tutkinut Ahvenanmaalla sukellusveneen tekemiksi väitettyjä aluerikkomuksia. Puolustusministeriön viestintäjohtaja Max Arhippainen vahvistaa asian Ålandstidningenissa eli Åland-lehdessä.
Arhippaisen mukaan he saivat joulukuun alussa ensimmäisiä vihjeitä siitä, että Sottungan saaren luona olisi nähty sukellusvene joitain viikkoja aiemmin. Toinen lähde oli nähnyt Suomen merivoimien aluksen samalla alueella laittamassa veteen ”voimakasta kaapelia” oletettuun kuuntelutarkoitukseen.
Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari toteaa, ettei hän voi kommentoida yksittäisiä tapahtumia eikä rajaloukkausepäilyksistä ole sopivaa puhua julkisesti.
Ahvenanmaan maaherra Peter Lindbäck vahvistaa merivoimien miinalaiva Uusimaan olleen Ahvenanmaan vesillä 28.–29.11. Myös miinalautta Pansio kävi vesillä 22.–23.10.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
