Miltä näyttääkanalintujenjahtikausipohjoisessa?
Päivän kysymys
Miltä näyttävät kanalintujen metsästyksen mahdollisuudet Lapissa valtion mailla tänä syksynä, aluepäällikkö Pirjo Ilvesviita, Metsähallitus?
Kanalintujen poikueilla meni kevät ja kesä tosi huonosti, kun viime vuonna vielä oli lintuja erinomaisesti. Tällä viikolla annetaan asetus metsästysajoista. Kittilän, Muonion, Sodankylän, Savukosken, Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa saa metsästää kanalintuja syyskuun 10. päivästä syyskuun loppuun, muualla Lapissa kanalintujen metsästys kestää lokakuun loppuun. Sama koskee riekkoa maan kolmessa pohjoisimmassa kunnassa.
Paljonko lupamyyntiä vähennetään heikon poikastuoton takia?
Lupien määrä päätetään omien kartoituksiemme ja kolmiolaskentojen pohjalta. Mukana on aina varovaisuusperiaate. Arvioimme ensin paikallisen väestön tarpeet, tutkimme edellisen vuoden lupametsästäjien saaliit, metsästyskiintiö ja lupien määrä päätetään tältä pohjalta. Tänään alkaneen kauden lupien myynti ulkopuolisille metsästäjille jää noin 10 prosenttia alle viime vuoden määrien.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
