Pääministeri: UPM:n Kaipolan sulkemispäätöstä ei ole vielä loppuun käsitelty
Marin sanoi kuulleensa päätöksestä vasta mediasta, kun yleensä yritykset informoivat hallitusta etukäteen.
Pääministeri Sanna Marin tapasi politikan toimittajia Helsingissä tiistaina. Kuva: Laura Kotila / VALTIONEUVOSTON KANSLIAUPM:n Kaipolan-tehtaan sulkemispäätöstä ei ole hallituksen puolelta vielä loppuun käsitelty.
"Kysyin silloin, miksi juuri nyt, keskellä syvää kriisiä, lakkautetaan tehdas, jonka oli minun tietojeni mukaan kannattava. Emme ole saaneet tähän vielä täyttä vastausta", pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi Politiikan toimittajien tilaisuudessa tiistaina.
Marinin mukaan päätös tuli hallitukselle yllätyksenä ja hän kuuli asiasta vasta mediasta.
"Yritys päättää tietenkin itse, keitä se haluaa informoida. Itse olen saanut yleensä varoituksia ja käynyt keskusteluja etukäteen. Tältä osin niin ei tehty", Marin sanoi ja korosti, että hallitus on valmis vuoropuheluun.
"Pörssiyritys tekee omat ratkaisunsa ja paperin kysyntä varmasti vaikuttaa, mutta peräänkuulutan yrityksiltä vastuuta näin syvän kriisin keskellä.
MT kysyi muiden isojen metsäalan investointien vauhdittamisesta ja puun käytön lisäämisestä. Marinin mukaan Kemin investointiin on tehty merkittävä infrapaketti ja hän toivoo vireillä olevien hankkeiden edistyvän, jotta hyviäkin uutisia saataisiin. Puun käytön lisäämiseen hän ei ottanut kantaa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
