
Viikonlopun sää vaihtelee rajusti päivästä toiseen
Poutaisesta pakkaspäivästä maan yli pyyhkivään lumisadealueeseen. Viikonlopuksi sää tarjoaa sekoituksen kaikkea.
Poutasään riemu ei kestä kauaa, sillä jo perjantai-iltana seuraava sadealue saapuu maan länsiosaan ja pyyhkii maamme yli lauantain aikana. Kuva: Kari SalonenPerjantaiaamu on valjennut maan yli liikkuneen sadealueen ja kovien tuulenpuuskien jäljiltä. Joitain lumisateita on vielä maan itäosassa, mutta pääosin on jo selkeää.
Iltapäivällä asetelma muuttuu pilvisyyden lisääntyessä lännessä ja vähentyessä idässä. Heikon korkeapaineen selänteen ansioista perjantai on poutainen pakkaspäivä ja aurinko paistaa laajalti. Lämpötilat vaihtelevat maan eteläosan pikkupakkasesta Lapin -15 asteeseen ja tuulet ovat selvästi heikompia kuin eilen.
Poutasään riemu ei kestä kauaa, sillä jo perjantai-iltana seuraava sadealue saapuu maan länsiosaan ja pyyhkii maamme yli lauantain aikana. Sateet tulevat pääasiassa lumena, etelässä ja lännessä seassa on myös räntää ja vettä.
Lauantai-iltapäivänä sateiden pääpaino on idässä ja pohjoisessa ja sunnuntaiyöhön tultaessa enimmät sateet ovat väistyneet. Lauantain aikana 5–8 cm lumikertymät ovat mahdollisia eri puolilla Suomea. Etelässä ja lännessä, aina Oulun korkeutta myöten lämpötila nousee plussan puolelle virtauksen käydessä lounaasta, Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa pysytään pakkasella. Tuulet voimistuvat päivän aikana hieman, mutta eivät yllä torstain lukemiin.
Sunnuntai on sään osalta jälleen rauhallisempi päivä, matalapaineen keskus tosin vaikuttaa vielä Suomeen ja heikkoja lumisateita esiintyy paikallisesti eri puolilla maata, eniten maan pohjoisosassa. Pilvisyys vaihtelee runsaasta aina etelärannikon jopa selkeään. Lämpötilat ovat +2 ja -8 asteen välillä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
