Raha ei paennut rahastoista
Talousmyräkkä ei säikäyttänyt suomalaisia rahastosijoittajia, sillä viime vuonna vain vajaa kaksi prosenttia rahastopääomasta lunastettiin nettona takaisin.
Nettolunastuksia tehtiin viime vuonna 1,7 prosenttia rahastopääomasta. Edellisen talouskriisin aikana vuonna 2008 nettolunastusten määrä oli kymmenkertainen.
Finanssialan Keskusliiton torstaisen raportin mukaan merkittävin ero oli nyt lyhyen koron rahastoissa.
Edellisessä kriisissä niistä lunastettiin 7,2 miljardia euroa. Nyt lyhyen koron rahastoihin kertyi 1,2 miljardia euroa uutta pääomaa. Eniten kiinnostavat rahamarkkinarahastot, joita pidetään vähäriskisinä.
Eniten takaisinlunastuksia tehtiin kehittyville markkinoille sijoittavista osakerahastoista. Niissä nettomerkinnät jäivät 1,8 miljardia euroa miinukselle.
Suomeen sijoittavat osakerahastot ylsivät lievästi plussalle.
Suomalaisten rahastojen pääoma laski vuoden aikana runsaat kuusi miljardia, 55 miljardiin euroon. Suurin osa laskusta johtui markkinoiden alamäestä. Lunastuksia tehtiin 1,1 miljardia euroa.
Suomalaisista kotitalouksista noin 800 000:lla on rahastosijoituksia. Kotitaloudet omistavat viidenneksen koko rahastopääomasta, yhteensä 11 miljardia euroa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
