Rovastin ruokaa retrolla ranteella
Lapin Kätkäsuvannossa asuva rovasti, myös kirjoittajana tunnettu Vilho Vähäsarja harrastaa ruuanlaittoa jopa niin innokkaasti, että hän on koonnut rakkaimmat reseptinsä Rovastin ruokakirjaksi.
Tärkeällä sijalla kirjassa ovat lähiruoka ja luonnon antimet: marjat, sienet, kala ja Lapissa tietysti poro ja leipäjuusto. Mutta onpa mukaan päässyt matkamuistoina muutama eksoottinenkin ateria, kuten liekitetty antilooppi ja etanapannu.
Jokaiseen reseptiin liittyy lyhyt historia, mikä tekee kirjasta henkilökohtaisen ja hauskan. Rovastin rouva mainitaan useaan otteeseen, kuten vaikka yrttisen makkarapannun kommenttina: ”Valmistin aterian 40-vuotishääpäivänä 2010. Rouva tosin ei ollut kotona arvostelemassa annosta. Voi harmi!”
Kirjan ulkoasu ja Jaakko Alatalon kuvat tuovat mieleen 1970-luvun. Kattaukset ja annokset eivät ole mitään ravintolahifistelyä, vaan reilusti kotikutoisen näköisiä ja sellaisia, että keittiössä kokemattomampikin uskaltaa tarttua pannuun ja paistinlastaan.
Koska suomen- ja englanninkielinen teksti kulkevat kirjassa rinnakkain, se sopii mainiosti lahjaksi ulkomaisille ystäville. Liekö ulkomaalaisia lukijoita ajateltu myös siinä, että jokaiseen ateriaan liittyy Kari Suurmaan juomasuositus, joka useimmiten on tiettyä puna- tai valkoviiniä, joskus myös olutta.
RIITTA MUSTONEN
Vilho Vähäsarja: Rovastin ruokakirja. Reverend’s Recipes.
88 sivua. Koutakirja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
