Saksa vaatii autonvalmistajilta päästötietoja, Volkswagenin osake syöksyy
Saksa vaatii autonvalmistajilta varmistuksia, että niiden antamat päästötiedot pitävät paikkaansa.Viime viikolla paljastui, että Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto EPA epäilee saksalaista Volkswagenia autojensa päästöjen manipuloinnista.
Saksan hallitus vaatii autonvalmistajia luovuttamaan viranomaisille vaadittavat tiedot, jotta voidaan selvittää, etteivät muutkin yhtiöt ole väärentäneet päästötietojaan. Hallituksen mukaan kyse on autojen päästöistä Saksassa sekä muualla Euroopassa.
Myös Etelä-Korea aikoo testata Volkswagenin kolme automallia varmistaakseen, ettei niidenkin päästöjä ole manipuloitu.
EPA epäilee Volkswagenin ohjelmoineen moottoreita niin, että ne rajoittavat päästöjä vain testauksen aikana. Syytös koskee yhteensä lähes puolta miljoonaa Volkswagen- ja Audi-merkkistä autoa, jotka on myyty Yhdysvalloissa vuoden 2008 jälkeen. Yhtiötä uhkaavat miljardisakot.
Volkswagen on pyytänyt tapahtunutta anteeksi ja ilmoittanut aloittavansa sisäisen tutkinnan asiasta.
Tänään Volkswagenin osakkeen arvo on pudonnut yli 20 prosenttia. Pudotus on suurin yhtiön osakkeelle yhden päivän aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
