Komission puheenjohtaja haluaa monimuotoisuuden turvaamiselle oman "Pariisin sopimuksen"
Euroopan unioni on aikeissa ehdottaa maailmanlaajuista sopimusta luonnon monimuotoisuudelle YK:n huippukokouksessa Kiinassa.
Ursula von der Leyen pitää ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuutta vahvasti kytköksissä toisiinsa. Kuva: Etienne AnsotteValtioiden tulisi tehdä Pariisin ilmastosopimuksen kaltainen järjestelmä suojelemaan biodiversiteettiä eli luonnon monimuotoisuutta, EU-komission puheenjohtajan Ursula von der Leyen sanoi Maailman talousfoorumin virtuaalikokouksessa tiistaina.
Yhteistyöaloite julkaistaneen YK:n biodiversiteettiä koskevassa huippukokouksessa Kiinan Kunmingissa tänä keväänä.
Von der Leyen totesi luonnon monimuotoisuuden olevan kytköksissä uusiin pandemioihin. Metsänhakkuut Afrikassa ovat pakottaneet alueella pesineet lepakot siirtymään muualle ja edesauttaneet näin ebolan leviämistä, puheenjohtaja kertoi.
”Jos emme ryhdy kiireellisesti suojelemaan luontoamme, seuraava pandemia odottaa nurkan takana."
Von der Leyen kannustaa myös yrityksiä mukaan.
"Yli puolet maailman bruttokansantuotteesta on sidoksissa biodiversiteettiin ja ekosysteemeihin."
Euroopan unioni on ottanut luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhdeksi päätavoitteekseen Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa (Green Deal).
Komission mukaan kolmannes Euroopan maapinta-alasta tulisi suojella. Euroopan komissio haluaa kasvattaa tiukkaa suojelua erityisesti vanhoissa ja luonnontilaisissa metsissä sekä turvemailla.
Kolme prosenttia Euroopan unionin maa-alueesta on tällä hetkellä tiukasti suojeltu. Tätä osuutta halutaan kuitenkin kasvattaa reippaasti: vähintään kolmannekselle kaikista suojelualueista tulisi ehdottaa komission mukaan tiukkaa suojelua.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
