Kuolleita lampaita säilytettiin tynnyreissä, elävät riutuivat nälissään – lohjalaistilan omistajan rangaistus lieveni hovissa
Käräjillä ehdollista oli tullut vuosi, Turun hovioikeus tuomitsi kymmenen kuukauden ehdolliseen ja piti eläintenpitokiellon ennallaan.
Hovioikeus piti ennallaan lammastilallisen pysyvän eläintenpitokiellon. LEHTIKUVA / HANDOUT / LÄNSI-UUDENMAAN POLIISILAITOSLohjalainen lammastilallinen piti lampaitaan nälissään eikä huolehtinut kuolleiden eläinten asianmukaisesta käsittelystä. Turun hovioikeus piti kuusikymppisen naisen pysyvän eläintenpitokiellon ennallaan ja tuomitsi hänet kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Käräjillä ehdollista oli tullut vuosi.
Hovioikeuden mukaan osa tilan lampaista oli niin laihoja, että niiden lihakset eivät olleet kehittyneet kunnolla. Lisäksi tilan eläinkuolleisuus oli tavallista suurempi.
"Eläinlääkärien kertomuksilla sekä lampaista esitetyillä valokuvilla on näytetty, että suuri osa lampaista oli ollut laihoja, osa jopa erittäin laihoja ja että niiden lihakset olivat olleet kehittymättömiä, mikä osoittaa niiden kärsineen ravinnon puutteesta eli lampaiden ruokinta ei ole ollut riittävää", hovioikeus toteaa.
Nainen tuomittiin myös ympäristön turmelemisesta, sillä hän hautasi kuolleita lampaita tilalleen ja säilytti raatoja tynnyreissä. Rikokset tapahtuivat vuosina 2011–2015.
Hovioikeus lievensi myös tilalla työskennelleiden miesten rangaistuksia. Tilalla työskennellyt mies tuomittiin hovissa 60 päivän ehdolliseen vankeuteen eläinsuojelurikoksesta ja ympäristön turmelemisesta. Käräjillä rangaistus oli neljä kuukautta.
Tilalla avustanut naisen veli sai hovissa tuomion ympäristörikkomuksesta. Käräjillä mies oli tuomittu myös eläinsuojelurikoksesta, mutta hovi kumosi syytteen. 80 päiväsakkoa lieveni 20 päiväsakkoon, mistä maksattavaa tuli 120 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
