Kuluttajako tuottajan ainoa ystävä?
Kuluttajana seuraan kotimaisen ruuantuotannon tilannetta tarkkaan ja olen jo pitkään ollut harmistunut tavasta, jolla tuottajien työtä tunnutaan aliarvostettavan niin päättäjien, tukkujen, kauppaketjujen kuin teurastamoiden ja markkinoidenkin puolelta. Tuottaja pistetään monelta taholta puun ja kuoren väliin, ja yhä useampi tekee raskaan päätöksen lopettamisesta tai palaa loppuun.
Suoramyynnin, maalaiskauppojen ja ruokapiirien lisääntyminen sekä kiinnostus lähiruokaan kertovat selkeää tarinaa siitä, etten ole kuitenkaan ainoa radikaali, joka mielellään jättäisi tuottajia orjuuttavat väliportaat palkkiotta. Pörssiin kuluttajan ei ole niinkään helppo vaikuttaa, mutta ruokaa voi aina ostaa suoraan.
Suoramyynnillä on vain hyviä puolia kuluttajan näkökulmasta: ruoka on kotimaista, tuoretta ja usein lisäaineetonta, vuodenaikojen rytmi näkyy kausiruoassa, suhde ruokaan ja luontoon on luonnollisempaa ja tuottajan tunteminen auttaa arvostamaan työnpanosta. Lähiruoka vähentää myös ruokakilometrejä ja kohentaa paikallista taloutta.
Tuottajan on elinkeinonsa vuoksi oltava tarkkana, mistä eurot tulevat. Suoramyynnissä kate on parempi ja siinä saa olla oma herransa ja rouvansa. Yhä useampi tuottaja sanoo siirtyneensä luomuun ja lähiruoan tuottamiseen nimenomaan taloudellisista syistä.
On myös sääli, että suuret osuuskunnat ovat vieraantuneet perinteisestä arvopohjastaan.
Kenties tuottajien kannattaisikin lyöttäytyä yhteen ja perustaa vanhanajan osuuskuntia, joissa oma-apu, yhteistyö ja periaatteet ovat vielä arvossaan.
Mutta riittääkö aika pelastamaan kotimaisen ruuantuotannon? Nyt puhutaan enää vain kuukausista, ja joissakin yksittäistapauksissa vain viikoista, ennen kuin kotimainen (lihan)tuotanto lakkaa. Tuntuu, että kuluttaja on ainoa, joka kuulee tuottajan hätähuudon.
Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt ajan hermolla lähteä tukemaan ruokapiirien valtakunnallista verkottamista kampanjoimalla. Se on hieno aloite, mutta tilanteen vakavuus vaatii järeämpiäkin keinoja.
Paikallisten tuottajien kanssa jutellessa on pohdittu myös seuraavia keinoja: tarvitaan parempia mahdollisuuksia maantieteellisesti pienempään ketjuun ja kiertoon, tila- ja pienteurastamoiden paluuta (myös mobiiliteurastamot kannatettava idea), suoramyynnin byrokratian vähentämistä ja suoramyyntimäärien kasvattamista. Myös eläinlääkärien toimintaan on tarjottu rakentavia ehdotuksia.
Tuottajilla on siis kotimaisen ruoantuotannon ja oman elinkeinonsa pelastamiseksi paljon ideoita, joihin kannattaa ripeästi reagoida.
Yhteistyö yli erilaisten rajojen on ainoa keino, joilla pikkuruinen Suomi voi tulevaisuudessakin pysyä maatalousmaana.
Anne Bland
Maaseutu- ja erävihreät ry
Huittinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
