Eurooppalaiset nuoret tuottajat näkevät tulevaisuuden valoisana
SALO (MT)
Eurooppalaisten tuottajajärjestöjen nuoret 16 maasta kokoontuivat viime viikolla kevätparlamentissa Suomessa. Opintoretkellä Varsinais-Suomeen tutustuttiin broilerintuotantoon ja hakelämpölaitokseen Ilkka ja Päivi Uusitalon tilalla Salon Kiikalassa.
Tapahtuma oli osa MTK:n maaseutunuorten teemavuotta.
Britannian nuorten viljelijöiden varapuheenjohtaja Chris Manley edusti järjestöään yhdessä Ellie Downingin ja Catherine Bennettin kanssa.
”On hienoa saada nuoria viljelijöitä ympäri Eurooppaa yhteen, meillä on paljon opittavaa toisiltamme”, Manley sanoo.
Erityisen tärkeänä Manley pitää maatalouden edistämistä.
”Meillä on paljon tekemistä lobbaamisessa.”
Manley uskoo nuorille viljelijöille riittävän töitä myös tulevaisuudessa.
Ruuan kysyntä kasvaa jatkuvasti ja maataloudella on mahdollisuuksia vastata siihen.
”Meidän pitää tuottaa sitä, mitä kuluttaja haluaa ja millä on kysyntää.”
Politiikka ja tuottavuus saavat nuoren viljelijän mietteliääksi.
”Maatalouspolitiikassa meidät on pakotettu kilpailemaan samoista rahoista tuotantoalan sisällä”, Manley pohtii.
Lihantuotannossa kustannusten hallinta ja tuottavuus ovat Manleyn mukaan avainasemassa myös Britanniassa.
Manley tuottaa maitoa sekä naudan- ja lampaanlihaa. Ruokinta perustuu brittiläiseen tapaan pitkälti laidunnukseen.
”Lampaat ovat sisällä vain karitsoimisen ajan. Lehmät otetaan sisälle marras–joulukuussa. Talven lehmät syövät nurmisäilörehua, ja takaisin laitumelle ne pääsevät maaliskuussa.”
Itävaltalaiset Leopold Höllerl, Hermann Weiss ja Elisabeth Gneissl pitivät vierailua Suomeen hyödyllisenä ja hauskana. Vieraat eivät nähneet mustia pilviä nuorten maanviljelijöiden taivaanrannassa.
”Tulevaisuus näyttää ihan valoisalta”, Höllerl kertoo. Hän tuottaa sianlihaa ja viljelee 70 hehtaarin tilaa lähellä Saksan rajaa.
Nuoret eivät koe EU:ta uhkana maatalouden jatkumiselle. ”Komissiota kiinnostaa enemmän autot kuin maatalous”, Weiss sanoo.
Virolainen Kuldar Kuld viljelee 200 hehtaarin viljatilaa isänsä kanssa. Lisäksi heillä on 250 lammasta.
Kuld ei näe Suomen oloja kovin erilaisina verrattuna Viroon. ”Ilmasto on melko samanlainen ainakin etelässä.”
”Peltotuet ja maan hinta tosin ovat eri tasoa”, Kuld naurahtaa.
Kuld ei havittele rikkauksia maanviljelyllä. ”Oma turvattu toimeentulo ja normaali elämä riittävät. Nuoria tulisi Virossa kannustaa enemmän maanviljelyn pariin, nykyään viljely ei heitä kiinnosta.”
Viron liittyminen EU:hun vaikutti monella tapaa maatalouteen. ”Tuet nousivat, mutta byrokratia lisääntyi.”
Kuld nostaa esiin myös tukien tuomat rajoitteet.
”Tukien myötä tuli paljon sääntöjä, joita pitää noudattaa todella tarkasti. Tukien hakeminen on vaikeaa, mutta rankaiseminen tuntuu puolestaan olevan helppoa.”
Kuld oli erittäin tyytyväinen matkaan ja aikoo osallistua vastaaviin tapahtumiin myös jatkossa.
”Täällä on hyvä verkostoitua. Iso kiitos järjestäjille!”
JUKKA LEHTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
