Rupla ja huono kesä heikensivät Atrian tulosta
Alaskirjaukset laskivat lihatalo Atrian liikevaihtoa ja liikevoittoa viime vuonna. Osinkonsa yhtiö pitää ennallaan.
Kesäsesongin normaalia huonompi myynti ja kaupan kireä kilpailutilanne painoivat Atriaa. Kuva: Jaana KankaanpääAtria teki liikevaihtoa 1 340 miljoonaa euroa. Se on kuusi prosenttia vähemmän kuin vertailutulos vuodelta 2014, 1 426 miljoonaa euroa.
Liikevaihdon alamäki jää 2,4 prosenttiin vertailukelpoisin valuuttakurssein laskettuna.
Atria-konsernin liikevoitto supistui 28,9 miljoonaan euroon. Tämä on runsaat kaksi prosenttia liikevaihdosta, 2,2 prosenttia. Vertailutulos oli 40,6 miljoonaa euroa.
”Liikevaihdon lasku johtui Falbygdens-juustoliiketoiminnan myynnistä ja ruplan arvon heikentymisestä vertailukauteen nähden. Kesäsesongin normaalia heikompi myynti ja kaupan kireä kilpailutilanne painoivat”, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Atria piti osingon ennallaan 0,40 eurossa.
”Vaikea markkinatilanne Virossa on heikentänyt Atria Baltian liiketoiminnan tuotto-odotuksia. Tämän seurauksena Atria Baltian liikearvoa kirjattiin alas 9,1 miljoonaa euroa. Arvonalentuminen rasitti liiketulosta, mutta sillä ei ollut kassavirtavaikutusta”, yhtiö kertoo.
Loka-joulukuussa Atrian liikevaihto laski kolme prosenttia 351 miljoonaan euroon.
Liikevoitto pieneni 4,8 miljoonaan euroon viime vuoden vertailuajankohdan 18,6 miljoonasta eurosta, kun yhtiö kirjasi alas 9,1 miljoonaa euroa Atria Baltiasta. Tulos ennen veroja oli 2,8 miljoonaa euroa, kun se edellisvuoden vastaavalla jaksolla oli 16,3 miljoonaa euroa.
Atria ennustaa liikevoiton olevan tänä vuonna parempi kuin viime vuonna ja liikevaihdon kasvavan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
