Ministeri Kurvinen esitti korkeakouluverkon hajauttamista, yliopistot, Akava ja EK vastahangassa
Kurvisen linjauksen vastustajat pitävät korkeakouluverkon hajauttamista uhkana Suomalaisen koulutuksen laadulle.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) tahtoisi Suomeen nykyistä hajautetumman korkeakouluverkon. Kuva: Jaana KankaanpääUseiden Suomen Yliopistojen hallitusten puheenjohtajat arvostelevat yhdessä Akavan ja Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) kanssa tiede- ja kulttuuriministerin Antti Kurvisen (kesk.) korkeakoulutuksen hajauttamisesta.
Kurvinen sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että tahtoo tehdä lopun korkeakoulujen voimakkaalle keskittymiselle.
Keskiviikkona julkaistussa kannanotossa kymmenen yliopiston hallitusten puheenjohtajat ilmaisevat huolensa Kurvisen linjauksesta.
"Käytännössä tämä tarkoittaa pienempiä koulutusyksiköitä hajautetusti eri puolelle Suomea korkeakouluilta kysymättä", kannanotossa kirjoitetaan.
Arvostelijoiden mielestä linja on huolestuttava, sillä Suomeen on haluttu rakentaa yli hallituskausien "kansainväliseen kärkeen yltävä korkeakoulujen verkosto."
Kannanoton mukaan korkeakoulujen keskittyminen omiin vahvuusalueisiin on ollut hyvä periaate, sillä se on selkeyttänyt korkeakoulujen "profiilia" ja varmistanut, että "tutkimuksen ja koulutuksen korkeasta laadusta on pystytty huolehtimaan."
Kannanoton ovat allekirjoittaneet yliopistojen hallitusten puhjeenjohtajat Jannica Fagerholm Svenska handelshögskolanista, Tarja Halonen Helsingin yliopistosta, Sakari Kallo Oulun yliopistosta, Mikko Kosonen Aalto-yliopistosta, Heikki Lehtonen Taideyliopistosta, Hannele Niemi Lapin yliopistosta, Lea Ryynänen-Karjalainen Itä-Suomen yliopistosta, Tuomo Rönkkö LUT-yliopistosta, Ritva Viljanen Turun yliopistosta ja Thomas Wilhelmsson Åbo Akademista.
Heidän lisäkseen allekirjoittajina ovat Akava ry:n puheenjohtaja Sture Fjäder ja EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
