Mallimaatilalla Afrikassa näytetään, miten koneita käytetään
Agco-yhtiön Sambiaan perustama 150 hehtaarin maatila avattiin juhlallisesti. Sambialaiset odottavat, että tilasta saadaan etenkin hyvä harjoittelupaikka maatalousalan opiskelijoille. Nykyaikaiset viljelymenetelmät houkuttelevat nuoria alalle.
Ngoni-heimon tanssijat esiintyivät Agco-yhtiön jättimaatilan avajaisissa, jotka muistuttivat hieman suomalaista maatalousnäyttelyä esittelykojuineen ja koneineen. Valtran eteläafrikkalaiset traktorimyyjät olivat innokkaina mukana laajentamassa markkinoita Sambiaan. Kuva: Liisa Yli-KetolaMaatalouskone- ja traktorikauppaa maailmanlaajuisesti johtava Agco-yhtiö näkee Afrikan maataloudessa rajattomat kehittämismahdollisuudet. Yhtiön ensimmäinen esittely- ja kokeilumaatila avattiin äskettäin Sambiassa, pääkaupunki Lusakan liepeillä.
150 hehtaarin tiluksilla viljellään tänä vuonna jo maissin ja heinän lisäksi ainakin soijaa, durraa, hirssiä, maapähkinöitä, auringonkukkaa ja kassavaa eli maniokkia.
Pellot on raivattu viljelykuntoon kolmessa vuodessa tiheäkasvuisista puskista, jollaisia on jätetty kaistaleittain peltojen väleihin suojavyöhykkeeksi.
”Täällä riesanamme on yksi maailman myrkyllisimmistä käärmeistä, mustamamba”, esittelee projektin vetäjä Mark Moore, joka on ollut alusta saakka mukana koealueiden luomisessa.
Hänelle maatalouden kehittäminen ja viljelykasvien monipuolistaminen ovat tärkeimmät tavoitteet Agco-maatilahankkeessa. Konekauppa tulee perässä.
”Tärkeintä on säilyttää linkki koneen ja viljelyn välillä. On tärkeää, että koneilla tehdään oikeita asioita mahdollisimman tehokkaasti”, Moore innostuu.
Agco-esittelytilalla mahtuu erinomaisesti viljelemään monenlaisia kasveja, työllistämään 40 kyläläistä ja vastaanottamaan kymmeniä harjoittelijoita läheisestä Lusakan yliopistosta.
Neljän perheen yhteistaloissa asuvien tilatyöntekijöiden kuukausipalkat vaihtelevat 100 dollarista 600 dollariin.
Valtaosa kylän kymmenistä lapsista osallistuu 4H-kerhotoimintaan ja sitä kautta kerhopalstojen viljelyyn ja omien tuotteiden myyntiin.
Avajaispäivän juhlallisuuksissa Agco-johtaja Rob Smith julisti, että yhtiön tavoitteena on konkreettisesti näyttää ja neuvoa, kuinka koneet toimivat ja kuinka niitä huolletaan.
Samalla yhtiö hankkii itselleen korvaamatonta tietoa siitä, miten koneita pitää kehittää palvelemaan parhaiten Afrikan olosuhteita.
”Sambia on vakaa ja sijainniltaan keskeinen maa”, Smith perusteli Sambian valikoitumista ensimmäiseksi kokeilumaaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

