OP: Olimme suurin yhteisöveron maksaja
Supercell oli suurin yksittäinen, OP-ryhmä kokonaisuutena suurin veronmaksaja yrityksistä.Vankassa tuloskunnossa oleva finanssiryhmä OP arvioi itse olleensa viime vuonna selvästi Suomen suurin yhteisöveron maksaja. Yhteisöveroja ryhmä maksoi viime vuonna 330 miljoonaa euroa, mikä oli yli 200 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.
OP Ryhmän muodostavat noin 180 jäsenosuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö tytär- ja lähiyhteisöineen. Yhteisöveron nousua selittävät ryhmän tulosparannuksen ohella erityisesti osuuspankkien maksamat luovutusvoittoverot Pohjola Pankin osakkeiden myynneistä.
Verottajan julkaisemat tiedot yritysten veroista eivät anna koko kuvaa yritysten maksamista yhteisöveroista, sillä verottaja ilmoittaa verot yhtiöittäin.
Verottajan mukaan eniten yhteisöveroa maksoi viime vuonna yksittäisistä yhtiöistä peliyhtiö Supercell, reilut 174 miljoonaa euroa. Menestyspeleillään rakettimaisesti kasvanut Supercell ponkaisi jo toissa vuonna isojen veronmaksajien joukkoon.
Kakkosena verottajan listalla on saksalainen lääkeyhtiö Bayer, joka kipusi Suomen suurimpien veronmaksajien kärkikaartiin jo muutama vuosi sitten. Bayer maksoi Suomeen viime vuodelta veroa vajaat 103 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
