Evira: Tanskan listeriatapauksesta ei uhkaa Suomeen
Tanskassa on kuollut 12 ihmistä lihatuotteista levinneeseen listerioosiin. Suomessa havaitaan vuosittain yksittäisiä listeriatapauksia, epidemioita paljon harvemmin.Tanskan listeriatapaukseen liittyviä tuotteita ei ole myyty Suomessa, vahvistaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Tanskassa 12 ihmistä on viime kuukausina kuollut paikallisen lihantuottajan tuotteista levinneeseen listerioosiin.
Eviran elintarviketurvallisuuden toimintakokonaisuuden johtaja Leena Räsänen kertoo, että EU:ssa on käytössä alan viranomaisten hälytysjärjestelmä, jonka kautta saadaan tieto siitä, jos tuotteita olisi myyty Suomeen.
”Jos elintarvikkeissa havaitaan terveysvaara, se maa, jossa vaara havaitaan, ilmoittaa siitä sähköisen järjestelmän kautta muille EU-maille. Samalla maa kertoo, onko saastunutta tuotetta myyty muihin maihin.”
Räsäsen mukaan listeria kertoo yleensä yksittäisten tuotantolaitosten omavalvonnan pettämisestä.
”Listeria on yleinen ympäristöbakteeri. Tuotantolaitokseen se voi tulla esimerkiksi raaka-aineiden mukana. Jos raaka-aineita ei ole käsitelty hygieenisesti tai paikkoja ei ole puhdistettu asianmukaisesti, bakteeri saattaa jäädä esimerkiksi tuotantolinjastoon ja levitä lopputuotteisiin.”
Suomessa havaitaan vuosittain yksittäisiä listeriatapauksia, epidemioita paljon harvemmin. Listeria ei leviä ihmisestä toiseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


