Yhdysvaltain keskuspankki rysäytti ohjauskorkoonsa ison laskun
Koronalennus on ensimmäinen sitten vuoden 2020 kevään.
Koronalennus on ensimmäinen sitten vuoden 2020 kevään. Taistellessaan inflaation hillitsemiseksi Fed nosti ohjauskorkoa poikkeuksellisen korkealle tasolle, jollaista ei ollut nähty pariinkymmeneen vuoteen. LEHTIKUVA/AFP.Yhdysvaltain keskuspankki Fed on alentanut ohjauskorkoaan tuntuvasti, 0,5 prosenttiyksikköä. Markkinoilla oli päätöksen edellä veikkailtu sekä 0,25 prosenttiyksikön että 0,5 prosenttiyksikön laskua, mutta Fed päätyi valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta radikaalimman.
Koronalennus on ensimmäinen sitten vuoden 2020 kevään. Taistellessaan inflaation hillitsemiseksi Fed nosti ohjauskorkoa poikkeuksellisen korkealle tasolle, jollaista ei ollut nähty pariinkymmeneen vuoteen.
Fed ilmoitti nyt arvioivansa, että inflaatio on kestävästi laantumassa kohti kahden prosentin tavoitetta. Alennuksen jälkeen ohjauskorko asettuu vaihteluväliin 4,75–5 prosenttia.
Päätös, jonka oli ennakoitu jakavan Fedin johtoa, oli lopulta lähes yksimielinen ja syntyi äänin 11–1 koroista päättävässä avomarkkinakomiteassa.
”Sokka irti! Fed päätti aloittaa koronlaskusyklin isolla kanuunalla ja laski ohjauskorkoa 0,5 prosenttiyksiköllä. Retoriikka viitoittaa etupainotteiseen koronlaskusykliin”, summasi OP:n seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen viestipalvelu X:ssä keskiviikkoiltana.
Hännikäinen ennakoi kommentissaan, että Fed jatkaa koronlaskusykliään heti seuraavassa, marraskuun korkokokouksessa.
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich totesi, että Fed ei halua edelleenkään tuottaa pettymystä markkinoilla. Odotukset tavallista suuremmasta koronlaskusta alkoivat vahvistua viime viikon lopulla, mikä kasvatti paineita Fedille.
”Lisää koronlaskuja on tulossa”, von Gerich sanoi X:ssä.
Vielä turhan korkealla
Taloustieteen nobelisti Paul Krugman totesi korkopäätöksen edellä, että 0,5 prosenttiyksikön alennus on vähintä, mitä Fed saattaa tässä vaiheessa tehdä.
”Vaikka he alentaisivat 0,5 prosenttiyksikköä, ovat korot yhä noin 3 prosenttiyksikköä korkeammat kuin ennen koronapandemiaa. Inflaatio on saatu kuriin – mikä siis on perustelu näille kolmelle prosenttiyksikölle?” Krugman kysyi New York Timesin podcastissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
