HS-gallup: Keskustan kannatus putosi alle 12 prosenttiin, perussuomalaiset jatkaa suosituimpana
Puheenjohtajan vaihtaminen Katri Kulmuniin ei ole nostanut keskustan kannatusta.
Katri Kulmunin valinta keskustan johtoon ei ainakaan vielä näy puolueen kannatusluvuissa. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderPerussuomalaiset jatkaa yhä suosituimpana puolueena, kertoo Helsingin Sanomien tuorein mielipidemittaus. Perussuomalaisten kannatus on nyt 19,8 prosenttia, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin elokuussa. Muutos mahtuu virhemarginaaliin.
Kokoomus ja SDP ovat tasoissa 17,3 prosentin kannatuksella. Vihreät nousi puolikkaan prosenttiyksikön ja on nyt 14,2 prosentin lukemissa.
Sen sijaan keskusta putosi ensimmäistä kertaa Helsingin Sanomien kannatuskyselyssä alle 12 prosenttiin. Puheenjohtajan vaihtaminen elinkeinoministeri Katri Kulmuniin ei siis ainakaan vielä ole nostanut puolueen kannatusta. Keskustan kannatus oli nyt 11,9 prosenttia. Pudotus mahtuu virhemarginaaliin. Kulmuni valittiin puolueen johtoon 7. syyskuuta.
Kyselyn toteutti Kantar TNS, ja siihen haastateltiin 26. elokuuta–22. syyskuuta yli 2 200 ihmistä. Virhemarginaali on suurimmilla puolueilla 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
