Yle: Suomenlahden lohi- ja taimenkannat ovat vahvistuneet
Poikasia on havaittu tänä syksynä selvästi viime vuotta enemmän.Taimen- ja lohikannat elpyvät edelleen Suomenlahdella. Helsingin seudulla esimerkiksi pitkällä Vantaanjoen yläjuoksulla on havaittu suuria meritaimenen kutukaloja. Kymijoen alaosassa alle vuotiaiden lohenpoikasten tiheys on viime vuodesta kaksinkertaistunut.
Meritaimenen poikasia on tänä syksynä havaittu selvästi viime vuotta enemmän esimerkiksi Vantaanjoen sivupurossa Longinojalla. Poikasia on havaittu lähes 140 yksilöä sadalla neliömetrillä, kun viime vuonna poikastiheys oli runsaat 110 yksilöä samalla alueella.
Taimenkannan vahvistuminen selittyy ennen kaikkea uusilla kalastusrajoituksilla, kertoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Tapani Pakarinen.
"Lisääntymisaluekunnostuksia on tehty ja kalateitä rakennettu jo pitkään ja varmasti niilläkin on myönteistä vaikutusta, mutta tähän saakka ongelma on ollut se, että mereltä ei ole päässyt palaamaan riittävästi emokaloja takaisin jokiin kudulle. Nyt se on ihan selvästi parantunut", hän jatkaa.
Viime vuosina muun muassa taimenen alamittaa on kasvatettu ja muiden kuin istutettujen, rasvaeväleikattujen taimenten pyynti on kielletty. Lisäksi verkkokalastuksen kieltoaluetta Helsingin edustalla on laajennettu ja verkkojen silmäkokoa kasvatettu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


