METSÄLLÄ Ensimmäinen metsästysreissuni
Olin muuttanut joitakin vuosia sitten etelästä tänne Koillismaalle. Tiesin, että Taivalkoskella moni harrasti metsästystä. Kaupunkilaistyttönä en ollut koskaan kuvitellutkaan voivani osallistua moiseen.
Mieheni näytti minulle jo seurusteluvaiheessa ylpeänä kuvaa, jossa hän poseerasi hanhen ja tietysti pystykorvan kanssa. Hän kertoi, että metsähanhen saaminen oli vaikeaa ja että kuvassa näkyvä hanhi oli ainoa, jonka hän oli koskaan ampunut.
Eräänä syyskuisena aamuna mieheni sitten ilmoitti, että nyt lähdetään lintumetsälle. Kyselin ihmeissäni, että mitä minä siellä teen. Vastaus oli, että ainakin siellä metsässä piti osata liikkua ja olla hiljaa. Ja kumisaappaat jalkaan, kuului komento. Hän kantaisi repun, eikä minun tarvitsisi huolehtia kuin itsestäni.
Kun pääsimme ulos autosta, näyttivät koirat jo tietävän mistä on kyse. Molemmat pystykorvat olivat innoissaan menossa ja pitivät kovaa meteliä. Valitettavasti vain Jytä otettiin tällä kertaa mukaan. Polkua pitkin mentäessä kuului pitkään pettynyt haukku. En tiedä osaavatko koirat surra, mutta ainakin ne osaavat osoittaa mieltään.
Lammen rannassa Jytä hyppäsi veneeseen ja meni keulaan omalle paikalleen. Ilma oli tyyni ja pilvinen. Ajelimme kapeaa uomaa Kutinlammesta Alalammille. Varsinainen metsästysreissu aloitettiin Alalamminlehdosta.
Kävelin ajatuksissani ja melkein törmäsin edellä kulkevaan mieheeni, kun hän pysähtyi. Hän näytti kädellä, että piti olla hiljaa ja liikkumatta. Aika kaukana koivussa näkyi lintuja, jotka juuri ja juuri erotin. Sitten pamahti ja jotain putosi maahan. Koira ja isäntä ryntäsivät kilpaa katsomaan saalista. Isonnäköinen lintu siellä makasi hengettömänä. Minulle kerrottiin, että se oli teeri.
Mieheni suolisti linnun ja antoi koiralle linnun sydämen palkinnoksi. Lintu pantiin reppuun ja matka jatkui. Muistaakseni mieheni sai vielä toisen teeren samalla reissulla.
Mutta sittenpä metsä tarjosi meille mukavan yllätyksen, kun pienellä lakisuolla oli isoja karpaloita. Tähän saalistukseen minäkin pääsin konkreettisesti osallistuman.
Reissun paras heti oli vielä edessäpäin, nimittäin nuotiolla kahvittelu ja makkaran paisto. Vasta tulilla istuessani tajusin, kuinka kova nälkä minulla oli. Raikas syysilma ja maastossa kävely sen tekivät.
Kotimatkaan kuului vielä puron ylitys, joka oli minulle elämäni ensimmäinen. Mieheni meni edellä, eikä minun auttanut jäädä rannalle ruikuttamaan, vaikka vähän pelottikin. Ylityksestä selvittiin kuivin jaloin.
Talvella karpalokiisseliä keitellessäni muistelin syksyistä reissua, josta jäi todella mukavat muistot. Yksi suurimpia ilonaiheita oli nähdä koira onnellisena omassa elementissään. Lämmöllä muistelin myös kaunista tuoksuvaa metsää sekä yhdessä kokemista ja näkemistä.
Tämä kaikki tuli elävästi mieleeni tänä syyskuisena lauantaina, kun katselin nuorimman poikani lähtevän lintumetsälle tyttöystävänsä kanssa. He myös palasivat teerisaalis repussa. Metsästysperinne siis jatkuu perheessämme, mistä myös mieheni näyttää olevan tyytyväinen.
Nimim. Myllyrantalainen
Taivalkoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
