Taajamista päästöjä yhtä paljon kuin puolelta pelloista
Tänä vuonna taajamien jätevedenpuhdistamoista valuu vesistöihin arviolta lähes 200 tonnia fosforia. Jos se kaikki on liukoista, määrä vastaa noin miljoonan peltohehtaarin luonnonhuuhtoumaa, MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola laskee.
Normaalivuosina taajamien jätevedenpuhdistamot kuormittavat vesiä noin 160 fosforitonnilla ja noin 11 000 typpitonnilla, ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) toteaa vastauksessaan kansanedustaja Anne Kalmarin (kesk.) eduskuntakyselyyn.
Kuluvan runsassateisen vuoden päästöistä on vasta arvailuja, mutta ne saattavat nousta yhtä suuriksi kuin vuonna 2004, jolloin ylijuoksutettiin 220 tonnia fosforia.
Sademäärät ovat nyt suuremmat kuin vuonna 2004 mutta puhdistamojen teho on parantunut.
Myös pelloilta valuu tänä vuonna ravinteita vesiin normaalivuotta enemmän.
Ympäristöluvan alaisia puhdistamoja on yli 500. Niiden ohi juoksutetaan normaalivuosina keskimäärin puoli prosenttia jätevedestä.
Suuri sademäärä lisää puhdistamoihin tulevan veden määrää ja heikentää puhdistustehoa. Ympäristöministeri arvioi yhdyskuntajätevesien puhdistustulosten olevan kuitenkin keskimääräisesti varsin hyviä myös kuluvan vuoden sateisissa oloissa.
Vuonna 2004 Helsinki-Vantaan lentoasemalla satoi 849 milliä vettä. Silloin puhdistamot pystyivät poistamaan alle puolet taajamien jäteveden typestä.
Tämän vuoden sademäärä ylittää joillakin paikkakunnilla metrin.
Sivu 5
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
