Majavan tekemän padon saa purkaa maanomistajan luvalla - lattahännän vahinkoja pidetään kurissa myös metsästämällä
Majavat ovat osa Suomen luontoa, Suomen riistakeskus muistuttaa mutta myöntää niiden voivan aiheuttaa paikallisesti suuria vahinkoja maa- ja metsätaloudelle.
Majavan metsästys on alkanut 20. elokuuta ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Kuva: Markku VuorikariMaanomistaja voi antaa luvan majavan pesän tai padon purkamiseksi 15.6.–15.9. Lapin maakunnassa, 15.6.–30.9. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 15.6.–15.10. Pohjanmaan, Keski- Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan, Keski- Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa ja 15.6.–31.10. muualla Suomessa.
Muuna aikana asutun pesän, siihen liittyvää padon tai muun majavan rakennelman rikkomiseen tarvitaan Suomen riistakeskuksen myöntämä poikkeuslupa.
Maanomistajan kannalta majava voi olla hyvinkin harmillinen, koska sen aiheuttamia vahinkoja ei korvata valtion varoista.
Lattahännän rakennelmien ansiosta nousseesta vedestä hyötyvät kuitenkin monet muut eläinlajit, kuten vesi- ja kanalinnut sekä sammakot.
Majavan metsästys on alkanut 20. elokuuta ja jatkuu huhtikuun loppuun saakka.
Kanadanmajavaa saa metsästää maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvalla, mutta euroopanmajavan metsästäminen vaatii Suomen riistakeskuksen myöntämän pyyntiluvan tai poikkeusluvan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
