Paikallisen sopimisen työryhmä ei edelleenkään saanut valmista aikaiseksi
Työryhmän piti saada valmiiksi esityksensä jo maaliskuun alussa.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan paikallisen sopimisen työryhmä ei saanut edelleenkään sovittua yhteisestä esityksestä. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANENPaikallisen sopimisen työryhmä ei saanut edelleenkään sovittua yhteisestä esityksestä, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Työryhmä pitää kuitenkin tärkeänä jatkaa keskustelua, joka liittyy paikallisen sopimisen edistämiseen ja työehtosopimusjärjestelmän kehittämiseen.
Työryhmän piti saada valmiiksi esityksensä jo maaliskuun alussa. Ryhmän työ karahti kiville, kun työnantaja- ja työntekijäpuoli eivät päässeet yksimielisyyteen esityksestä.
Työryhmässä ovat edustettuina myös TEM sekä valtioneuvoston kanslia. Hallitus käsittelee paikallisen sopimisen tilannetta puoliväliriihessä ensi viikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
