Miten matkailijat saisi Suomeen narraamaan kalaa? Työryhmä pohtii, miten alan yritykset tuupataan kasvuun
Maa- ja metsätalousministeriö on nimittänyt työryhmän laatimaan kalastusmatkailun kehittämisohjelman.
Työryhmän tehtävänä on tehdä esitys maa- ja metsätalousministeriölle uudeksi kalastusmatkailun kehittämisohjelmaksi 30.9. mennessä. Kuva: Kari SalonenMaa- ja metsätalousministeriö on nimittänyt työryhmän laatimaan kalastusmatkailun kehittämisohjelman.
Tavoitteena on edistää Suomeen suuntautuvan ja suomalaisten kotimaassaan harjoittamaa kalastusmatkailua sekä parantaa kalastuspalveluita Suomessa tuottavien yritysten kilpailukykyä, kasvua ja toimintaedellytyksiä.
Lisäksi tavoitteena on lisätä Suomen kalastusmatkailupalveluiden tunnettavuutta sekä hyödyntää paremmin kalakantoja ja kalastusmahdollisuuksia kalastusmatkailussa, tiedotteessa kerrotaan.
Toimintaympäristössä on tapahtunut paljon muutoksia edellisen kalastusmatkailun kehittämisen toimenpideohjelman (2008–2013) jälkeen.
Esimerkiksi kalastuslaki sekä Tornionjoen ja Tenon rajajokisopimukset on uudistettu ja on luotu uusi vapaa-ajan kalatalouden kehittämisstrategia sekä Suomen matkailustrategia 2019–2028.
”Suomen vesistöissä ja kalakannoissa on erinomainen potentiaali kalastusmatkailun kehittämiseen. Tätä potentiaalia voidaan kasvattaa vielä ja hyödyntää entistä enemmän, sanoo kalastusneuvos Eija Kirjavainen maa- ja metsätalousministeriöstä tiedotteessa.
Uuden kehittämisohjelman laatiminen sisältyy pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmaan.
Työryhmän tehtävänä on tehdä esitys maa- ja metsätalousministeriölle uudeksi kalastusmatkailun kehittämisohjelmaksi 30.9. mennessä.
Työryhmässä on jäseniä maa-ja metsätalousministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, Metsähallituksesta, Luonnonvarakeskuksesta, Lapin Ammattikorkeakoulusta, Business Finland oy Visit Finland:sta, ely-keskuksesta, Suomen Kalastusopaskillasta, WWF:stä, Kalatalouden Keskusliitosta, Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä, Saamelaiskäräjistä sekä maakunnan liitosta.
Lue lisää:
Hiihtoretki salaiselle lammelle sai kostean käänteen
Madebussi poimi innokkaat kalastajat kyytiin Kuopion keskustasta – kop kop, onko matikka kotona?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

