Talousvaliokunta ei epäile Rosatomin motiiveja Fennovoimassa
Eduskunnan talousvaliokunta puoltaa valtioneuvoston periaatepäästöstä Fennovoiman ydinvoimaluvasta.
Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalahanke etenee. Talousvaliokunta puoltaa periaatelupaa. Kuva: FennovoimaEduskunnan talousvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä Fennovoiman ydinvoimahankkeen periaateluvasta.
Valiokunta puoltaa valtioneuvoston periaatepäästöstä ja ydinvoimayhtiön hakemus uuden ydinvoimalan rakentamisesta Pyhäjoelle jää voimaan.
Valiokunta linjaa, että yhteiskunnan kokonaisetua arvioidessa tärkeää on, että vähintään 60 prosenttia Fennovoiman omistuksesta on kotimaisilla toimijoilla. Kotimaisiksi toimijoiksi lasketaan kaikki EU- tai EFTA-maissa asuvat.
Valiokunnan mielestä selvityksissä ei ole tullut esille seikkoja, jotka estäisivät periaatepäätöksen hyväksymisen ympäristö-, terveys- tai turvallisuussyistä.
”Saadun selvityksen perusteella ei ole tullut esille aihetta epäillä Rosatomin sitoutuneisuutta hankkeeseen. Vähemmistöomistajana sillä on myös taloudellinen intressi saada laitos tuottavaan toimintaan ja turvata sen polttoaineensaanti”, todetaan perusteluissa.
Hanke sen sijaan tukee valiokunnan mielestä monella tapaa kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa asetettuja tavoitteita.
”Laitos korvaa poistuvaa perusvoimaa, alentaa sähkön hinnan nousupaineita, tuo kilpailua markkinoille, edistää ilmastovelvoitteidemme täyttämistä ja turvaa sähköntuotantoa myös pohjoisessa Suomessa.”
Valiokunta puoltaa mietinnössään Fennovoiman periaatelupaa äänin 14–2. Vastaan äänestivät Johanna Karimäki (vihr.) ja Antti Kaikkonen (kesk.).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

