Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Yllätykset kortilla

    Osin vajaat lähdöt ja hyvin erottuvat pelihevoset aiheuttavat keskiviikon kierroksella sen, että systeemin rivimäärä on syytä pitää maltillisena. Pelkästään ylimmän voittoluokan pelaaminen on tällä harkinnan arvoista.

    Päätöskohteena ajetaan suomenhevostammojen avoin ryhmäajo, jota alkukauden hallitsijatar Marimin vetää kärkeen päästessään todennäköisesti maaliin asti. Kunto pitää, ja eturivin lähtöpaikka puoltaa nopeaa avaajaa.

    Johtoon ei ole kylläkään ehkä asiaa suoraan kiihdytyksessä, sillä I.P. Vipotiina on myös poikkeuksellisen nopea tamma. Pertti Puikkosen valmentama kolminkertainen ravikuningatar hankki kilpailuluvan viime viikolla ja teki sen mainiolla 25,8-tuloksella. I.P. Vipotiina pyrki edeltä lähteneiden lämminveristen perään ja pisteli ensimmäisen kierroksen turhan rivakasti.

    Pitkän tauon vuoksi aggressiivinen taktiikka olisi nyt yllätys, ja Mariminilla on hyvä sauma päästä muiden edelle ilman isompia revittelyjä.

    Super Frido saattaa kerätä korkeimmat kannatusluvut, sillä Markku Niemisen suojatilla on oikein otollinen tehtävä. Vastustajista ainoastaan Callela Brisbanella tuntuisi olevan rahkeita haastamiseen, mutta sille on sisäradan paikasta enemmän haittaa kuin hyötyä. Viereltä lähtevä Super Frido painuu keulaan ja saa varmastikin vetää rauhassa.

    Talvitauon jälkeen vakuuttavasti voittanut Hot Way on toisen kohteen perusmerkki, mutta lähtö on viimekertaista vaativampi ja takarivin lähtöpaikka antaa muille hieman tasoitusta.

    Derbyn Talvisuosikiksi maaliskuun alkupuolella loimitettu Donie Duo on vahvoilla myös Kevätsuosikki-lähdössä. Se taipui viime kuussa Seinäjoella kuolemanpaikalta, mutta kaikki ei ollut silloin kohdillaan ja se pystyy ilman muuta parempaan.

    Donie Duo avaa normaalisti niin hyvin, että pääsee automaattisesti kärkipaikalle. Sisältä lähtevä Classic Frido pitää sen selän ja on siitä ainoa varteenotettava haastaja, kun voitosta puhutaan.

    Joensuussa vaativan juoksun jälkeen taipunut Aga Khan Boko on voittanut kaikki muut kilpailunsa Suomessa, mutta se oli viimeisimmän starttinsa jälkeen kerran pois eikä nyt juostava mailin matka ole sille paras, vaikka sen pitäisikin pysyä kiihdytyksessä muiden mukana. Koska se joka tapauksessa saa pelissä suuren suosion, sen varmaksi laittaminen tai varmistaminen on viikon tärkeimpiä valintoja.

    Kolmen kilometrin kisassa voitosta kamppailee tiukimmin kolme perusmatkalta lähtevää hevosta. Järjestys ratkeaa pitkälti juoksunkulun perusteella.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 2 Super Frido (1, 4)

    2. lähtö: 11 Hot Way, 7 Manda Frido, 1 Southeast Joker, 3 Achille Web, 9 Cankus Que (10, 12)

    3. lähtö: 2 Donie Duo, 1 Classic Frido (6, 3)

    4. lähtö: 3 Aga Khan Boko, 1 Archie Ride, 10 Di Caprio Tuna, 6 Luck Smith (2, 12)

    5. lähtö: 4 Texas Gel, 1 Redrock Hood, 8 An-Anna Bella (2, 3)

    6. lähtö: 5 Marimin (2, 9)

    1 x 5 x 2 x 4 x 3 x 1 = 120 riviä = 12 euroa. TERO SIPAKKO

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Callela Brisbane/Harri Koivunen 2100 14,4a 39 480 2/16,8 2/15,7a 4/16,2a 1/15,6a

    2 Super Frido/Markku Nieminen ‘’ 14,9a 37 230 1/15,2 1/16,9a 5/15,8a 1/17,0a

    3 Madde Moose (SE)/Jouni Törmänen ‘’ 13,3a 39 386 3/17,5 6/16,3a 7/16,4a P 3.5.

    4 Tagline/Mika Taittonen ‘’ 13,4a 39 525 5/15,3a 6/16,0a 7/14,2ax 4/16,2a

    5 Lass Indus (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 13,4a 40 399 7/19,6x 1/16,8a 3/16,1a 5/16,8a

    6 Top Dreamcatcher (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 12,5a 40 216 k -a hll 1/17,9 4/16,1a

    7 Arctic Luxury/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,5a 32 446 3/17,1 3/16,7a 6/14,9a 7/13,5a

    8 Niblick Hanover* (US)/Janne Soronen ‘’ 13,5a 19 584 0/22,7a 5/17,5 -a hpl 6/20,2

    9 Photocopy Jerk/Janne Ranta-Krenkku ‘’ 13,4a 37 435 6/16,9 5/16,5a 14/18,0 7/16,6ax

    10 Greenhill’s Bobby (SE)/Erkki-Pekka Mäkinen ‘’ 14,0a 34 916 3/16,6a 11/17,5a 10/17,0a 7/15,5a

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Southeast Joker/Tapio Perttunen 2100 16,1a 9 810 3/16,1a 1/19,5a 3/17,4a 3/19,0

    2 Augustus/Hannu Torvinen ‘’ 16,1a 8 100 9/17,8a -a hpl 1/17,0a 3/19,0a

    3 Achille Web/Mika Forss ‘’ 17,2a 9 750 9/17,3a 1/17,4a 5/17,2a hpl

    4 Coco Mixed/Taneli Säde ‘’ 15,6a 7 682 9/20,6a 2/17,1a 4/19,1a 10/22,2a

    5 Sahara Renegade/Markku Nieminen ‘’ 15,2a 10 020 7/16,5a 1/16,0a 8/18,1a 8/18,5

    6 Livya/Hannu Kamppuri ‘’ 14,5a 10 500 9/17,2a -a hpl 6/16,5a 5/18,5a

    7 Manda Frido/Seppo Markkula ‘’ 15,4a 10 170 1/15,9a 1/15,4a 1/17,6 3/15,5a

    8 Pace Maker Peak/Harri Koivunen ‘’ 16,5a 6 940 2/19,3a 2/20,8a 10/17,9a 5/17,4a

    9 Cankus Que/Esa Holopainen ‘’ 16,2a 8 435 10/17,1 3/16,4a 2/17,1a 1/17,0a

    10 Piast K.A./Timo Keto ‘’ 15,1a 9 550 2/18,1 3/16,5a 3/17,4a 3/15,1a

    11 Hot Way/Tuomas Korvenoja ‘’ 15,5a 9 060 2/16,0a 3/16,4a 3/17,2a 1/15,5a

    12 Bluewhite Wind/Ari Moilanen ‘’ 15,9a 7 250 2/17,6a 2/16,8a 4/18,5a 10/17,4a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki

    1 Classic Frido/Seppo Markkula 2600 15,3a 21 030 2/17,1a 1/17,1a 3/16,1a 8/15,3ax

    2 Donie Duo/Mika Forss ‘’ 14,3a 55 845 2/16,2a 10/18,5a 1/15,4a 5/16,8a

    3 York Kemp/Markku Nieminen ‘’ 15,1a 22 310 8/15,1ax 3/17,3a 7/16,8a 4/15,9a

    4 Dominick Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 15,4a 17 367 6/18,1 8/19,1 8/17,0a P 3.5.

    5 Special Promise/Kari Alapekkala ‘’ 15,2a 7 810 -a hpl -a hpl 1/22,1 1/16,9a

    6 Predator Icon/Jani Hautaviita ‘’ 14,6a 21 770 4/16,3a 1/16,3a 1/16,3a 1/14,6a

    7 BWT Juggler/Kari Venäläinen ‘’ 14,8a 17 585 1/16,2a 6/17,4 5/17,8a 9/16,9a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Archie Ride/Tuomas Korvenoja 1609 11,8a 120 294 4/14,0a 7/16,5a 9/16,8a 2/16,0a

    2 Chancy Roberto/Kari Alapekkala ‘’ 11,9a 129 068 8/17,4a hpl 4/17,2a 2/17,5a

    3 Aga Khan Boko* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,1a 128 588 1/17,2 1/14,9a 8/15,7a 1/17,7

    4 Amber Diablo (SE)/Tapio Perttunen ‘’ 11,8a 106 329 7/16,7a 8/16,3 7/17,4a 3/16,4a

    5 Elora Hanover (US)/Kari Venäläinen ‘’ 12,7a 96 281 7/16,0a 10/16,6a 3/16,1a 4/16,5a

    6 Luck Smith/Mika Forss ‘’ 12,0a 110 710 3/12,4a 8/14,6a 7/15,1 8/15,0a

    7 Like Di Poggio (IT)/Juhani Tapani ‘’ 11,9a 108 242 4/16,5a 5/16,4 5/18,2 L 5.5.

    8 Asante/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 67 970 5/15,7a 6/16,3a 1/14,8a 7/15,2a

    9 Brave Duo/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,5a 100 275 8/17,6a 6/17,0a 1/17,4 5/16,6a

    10 Di Caprio Tuna* (SE)/Risto Airaksinen ‘’ 12,3a 94 326 1/19,3 4/14,2a 5/12,3a 5/14,7a

    11 Kiikku’s Lordi/Juha Utala ‘’ 12,5a 89 310 4/16,6a 4/16,1a 7/14,2a L 5.5.

    12 Alone Hope/Janne Soronen ‘’ 12,8a 102 632 4/16,8a 2/16,4a 3/19,0a 9/19,0a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki

    1 Redrock Hood/Mika Forss 3100 16,5 12 300 2/18,0a 3/17,1a 2/19,0 7/17,3ax

    2 Cupid’s Wings/Mikael Kopola ‘’ 17,9 15 650 4/17,6a 9/18,9ax 2/18,2 -a hpl

    3 Decor* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 16,4 14 617 10/18,9 2/18,2a 6/19,2 -a hpl

    4 Texas Gel/Kari Alapekkala ‘’ 17,2 14 290 3/18,7 2/17,8 1/17,2a 1/17,0a

    5 Mountain Magic/Seppo Markkula ‘’ 16,3 12 240 4/18,8 4/19,7x hpl 10/19,5ax

    6 Zoggie/Jarmo Saarela ‘’ 16,6 12 730 11/19,4ax 6/m18,3a 5/18,9 S 6.5.

    7 Violin Lake/Tapio Perttunen ‘’ 16,9 8 750 10/16,7ax 6/17,7a 13/19,5 4/19,1

    8 An-Anna Bella/Ari Moilanen ‘’ 16,9 17 295 4/17,4a 1/15,9a 3/19,0 1/16,9a

    9 Souvenir Wood* (FR)/Hannu Torvinen ‘’ 16,0 13 620 10/20,1a 10/19,2a 5/18,4a 7/19,2

    10 Stone Capes Judy*/Teemu Okkolin 3120 15,1 19 743 7/17,1a 6/17,8a 4/18,4ax -a hpl

    11 Brutus Superba* (SE)/Arto Laaksonen ‘’ 16,2 25 210 4/17,5 6/18,8 hpl/m- hpl

    12 Natari Streamline* (SE)/Esa Holopainen ‘’ 16,4 29 355 10/17,0 9/18,2 9/19,0 5/17,4

    13 No Niin No (FR)/Olli Koivunen 3140 16,1 36 333 9/16,9a 11/18,5a 6/16,6a 9/17,0a

    14 Ravi de France (SE)/Erik Skutnabb ‘’ 15,8 37 520 7/18,3a 1/16,8 10/18,2a 6/16,5a

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Joiviri/Pertti Niveri 2100 25,8a 60 550 11/28,2 hlo8/27,9a 7/28,2 5/26,4a

    2 I.P. Vipotiina/Pertti Puikkonen ‘’ 20,2a 467 970 5/23,7a hyl2/22,6a 4/23,0 5/25,8

    3 Yllin Kyllin/Teemu Okkolin ‘’ 24,7a 56 260 11/29,4x 8/30,0 2/27,1 O 4.5.

    4 Aino-Ilona/Hannu Hietanen ‘’ 22,5a 76 230 12/29,2x 5/25,1ax 4/26,4 4/26,2a

    5 Marimin/Mika Forss ‘’ 21,7a 291 305 1/25,1 1/25,8a 4/27,0 1/25,2

    6 Sekottaja/Seppo Markkula ‘’ 23,7a 51 845 7/25,7a 2/28,7 1/24,9a 5/27,0

    7 Wizard Stina/Janne Manninen ‘’ 24,5a 36 420 10/28,8x hlo3/27,0 1/29,5 1/27,8

    8 Poljento/Markku Hietanen ‘’ 23,2a 47 060 7/25,9 11/30,1x 9/31,2ax O 4.5.

    9 B. Helmiina/Ari Moilanen ‘’ 22,0a 396 235 4/26,5ax 12/29,7x 2/25,4 10/28,0x

    10 Oktaavia/Kari Venäläinen ‘’ 22,2a 161 140 10/25,9a 13/31,5 6/26,9 8/32,7

    11 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 21,7a 187 055 13/27,9x 5/26,4 6/26,0 6/27,2

    Avaa artikkelin PDF