MTK lisäisihakkuita rajusti
MTK haluaa lisätä hakkuita tuntuvasti. Järjestön mukaan vuosittaisia hakkuita voitaisiin kasvattaa lähes puolella eli metsistä voitaisiin ottaa 83 miljoonaa kuutiota puuta.
”Hakkuiden kasvattaminen on puuston puolesta mahdollista. Puut eivät kasva itsekseen, vaan niiden eteen on tehtävä valtavasti työtä”, sanoo metsäjohtaja Juha Hakkarainen MTK:sta.
Hakkaraisen mukaan käyttöön on otettava koko keinovalikoima. Se edellyttää puuttumista metsänomistajien rakenteeseen. Myös puukauppaa on sujuvoitettava ja korjuun ja kuljetuksen edellytyksistä pidettävä huolta.
MTK esittää puun käytön kehittämistä ja aktiivisen metsänomistuksen tukemista verohuojennuksilla ja metsävähennyksen korottamisella. Myös kaavoitus on saatava tukemaan puunkäyttöä talousmetsissä.
Puukaupan kehittämisessä yksi tavoite on metsänomistajien yhteismyyntejä tukeva korjuupalvelumalli. Myös metsävaratiedot pitäisi saada paremmin käyttöön ja kehittää metsänomistajille sähköisiä palveluita.
Hakkarainen odottaa, että puukaupan ja metsänomistuksen rakenteellisilla uudistuksilla sekä toimintaympäristön kehittämisellä on mahdollista lisätä kotimaista puun tarjontaa yli 10 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Vastaavasti pakkokeinot ja metsätalouden kustannusrasituksen lisääminen johtavat puukaupan vaihteluiden lisääntymiseen ja puumarkkinoiden toiminnan heikentymiseen.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
